tiistai, 7, helmikuu, 2023
spot_img

17-vuotias Rasmus Takaluoma ollut kadonneena pian kolme kuukautta


ETELÄ-POHJANMAA

17-vuotias Rasmus Takaluoma katosi alkutalven iltana Lapualta ennen marraskuun puoliväliä. Viimeisin havainto hänestä tehtiin perjantain 11. marraskuuta ja lauantain 12. marraskuuta välisenä yönä Lapuan keskustan alueella Hotelli-Ravintola Lapuahovin edustalta. Ennen katoamista ravintolassa oli tapahtunut välikohtaus vapaa-ajalla olleen poliisimiehen kanssa. Tätä käsikähmää tutkitaan erillisenä asiana Valtakunnansyyttäjänvirastossa, Pohjanmaan poliisilaitokselta kerrotaan. Takaluoma oli kadotessaan 16-vuotias.

Tapahtumankulku.

Rasmus lähtee kotoa.

Tavallinen perjantai-iltapäivä. Kaikki pitäisi olla hyvin ja Rasmus lähtee kotoaan Lapuan nuorisotalolle noin kello kolmen aikaan. Rasmus viettää kavereineen aikaa nuorisotalolla vajaan kolmen tunnin ajan, kunnes Rasmus lähtee Alajärvelle tapaamaan erästä tyttöä, ilmeisesti treffitarkoituksessa. Poliisi on tarkastanut Lapuan nuorisotalon valvontakamerat, ja näistä on selvinnyt, että Rasmus on poistunut sieltä noin kello kuuden aikaan alkuillasta. Alajärvelle Rasmus pääsi kaverinsa kyydillä.



Tarkkaa tietoa ei ole, kauanko Rasmus aikaa Alajärvellä viettää, mutta hän palasi sieltä jossain vaiheessa takaisin Lapualle.

ALE: Tempurin poistomyynti on alkanut!!! Klikkaa tästä ostoksille.

– Rasmus on tullut takaisin Lapualle joskus illan aikana. Hän kävi isänsä luona puoli yhdentoista aikoihin ja tässä kotona hän oli sen jälkeen kahden kaverinsa kanssa, Rasmuksen äiti kertoo.

Lopulta illanvietto jatkui kohti Hotelli-Ravintola Lapuahovia, jonne Rasmus pääsi ravintolan mukaan väärennetyin henkkarein. Rasmuksen äiti on asiasta eri mieltä.

Illanviettoa ravintolassa.

Viranomaisuutiset on saanut haltuunsa useita eri valvontakameramateriaaleja kyseiseltä illalta Hotelli-Ravintola Lapuahovin pubin puolen tiloista. Kyseisillä videoilla Rasmus näkyy selvästi ja tunnistettavasti. Ravintolassa asiakasmäärä on noin parissa-kolmessakymmenessä. Rasmus viettää aikaansa ravintolan baaritiskillä iloisin mielin ja hieman tanssienkin erään asiakkaan kanssa. Tässä kohdin valvontakameran kello näyttää kellonajaksi hieman yli puoli yhtä. Tiedossa ei ole, pitääkö aika paikkaansa, sillä 100%:sta varmuutta ei ole siitä, onko valvontakameran kello siirretty talviaikaan.



Rasmuksella juttu lentää, eikä ole huolen häivää. Myös ravintolan omistajan kanssa heitetään nyrkkitervehdykset.

17-vuotias Rasmus Takaluoma ollut kadonneena pian kolme kuukautta 1
Tämän ravintolan pubin puolella Rasmus vietti iltaansa. Kuva: Viranomaisuutiset
Välikohtaus vapaalla olleen poliisimiehen kanssa.

Rasmus on siirtynyt viettämään iltaa baaritiskiltä ”salin puolelle”, tarkemmin ensimmäiseen pöytään heti vasemmalle, kun astutaan ravintolaan sisään. Rasmus on selin sisäänkäynnin suuntaan. Tiedossa ei ole tarkkaa kellonaikaa.

Välillä Rasmus nousee pystyyn juttelemaan joillekin henkilöille. Videolla näkyy myös tilanne, jossa Rasmus ja tuntematon henkilö ovat otsat vastakkain siten, että kumpikin pitää kämmentä toisen niskassa. Tästä ei ole varmuutta, mikä on ollut homman nimi, että onko tässä jotain suusanallista kärhämää vai ns. miesten välistä kännikommunikointia. Lopulta tilanne päättyy siihen, että tuntematon henkilö taputtaa Rasmusta selkään ystävällisin elkein.



Tästä noin minuutti eteenpäin alkaa tapahtumaan. Rasmukselle tuttu poliisimies tulee Rasmuksen luo ja koskee Rasmuksen hiuksia. Tämä näkyy selvästi videolla. Sitten Rasmus nousee seisomaan kohti poliisimiestä ja kommunikoimaan hänelle jotain, tilanne on rauhallinen ja kommunikointi sisältää halauksen/halauksia, kunnes ilmaantuu lievää fyysisyyttä käsillä tehtynä kummankin osalta. Tätä kestää noin viisitoista sekuntia, kunnes poliisimies laittaa juomansa pöydälle ja Rasmus vie oikean kätensä poliisimiehen niskaan siten, että kyynärtaive osuu poliisimiehen niskaan ja poliisimies on Rasmuksen oikean käsivarren kyynärtaipeen ja oikean hartian välissä. Tässä kohdin käsirysy vaihtuu lennosta painin ja vapaaottelun sekoitukseksi. Rasmus on osittain selällään pöydällä ja poliisimies painaa häntä sitä vasten. Kummatkin ovat aktiivisia. Tässä yhteydessä tapahtuu poliisin lyönti. Lyönti osuu Rasmuksen vasempaan käsivarteen, joka pitää kiinni poliisin oikeasta kädestä. Paikalle saapuu myös sivullinen henkilö katsomaan mikä homman nimi ja yrittää ilmeisesti rauhoittaa tilannetta. Tämän jälkeen poliisimies saa Rasmuksen hallintaansa ja paikalle tulee myös ravintolan järjestyksenvalvoja ja tilanne raukeaa.

Rasmus poistetaan ravintolasta, poliisimies jatkaa illanviettoa – puhelimen kohtalo kaikille arvoitus.

Tappelun seurauksena, poistaa ravintolan järjestyksenvalvoja Rasmuksen ravintolasta. Toisena osapuolena ollut poliisimies puolestaan jatkaa illanviettoa vielä tuntien ajan.


Kun poistamisesta oli kulunut noin noin kymmenen minuuttia, käy Rasmus juttelemassa ravintolan järjestyksenvalvojan kanssa.

– Kymmenen minuuttia poistamisen jälkeen, on Rasmus käynyt pyytämässä anteeksi tapahtunutta ja kysynyt, olisiko päässyt vielä sisälle uudestaan, Rasmuksen äiti sanoo.

Lopulta Rasmus lähtee pois kohti Mariantalli -nimistä ruokaravintolaa ja siihen päättyvät jäljet.

17-vuotias Rasmus Takaluoma ollut kadonneena pian kolme kuukautta 2
Näkymä suoraan Lapuahovin pubin porttien edestä. Kuva: Viranomaisuutiset
Puhelin katosi.

Näillä näkymin näyttää siltä, että Rasmukselta hävisi välikohtauksen aikana puhelin. Kukaan ei tiedä, mitä puhelimelle on tapahtunut.

– Se on täysi arvoitus, Rasmuksen äiti sanoo.

– Poliisi sanoi, että jäljet puhelimesta päättyy ravintolaan, äiti jatkaa.

Kyseessä on ollut ilmeisesti teletietojen haku puhelinliittymästä, jonka poliisi on tehnyt.

17-vuotias Rasmus Takaluoma ollut kadonneena pian kolme kuukautta 3
Lapuahovin pubin sisäänkäynnin portit suljettuna. Kuva: Viranomaisuutiset
Pankkitili koskematon – passi kotona.

Sekä poliisi, että vanhemmat ovat tarkastaneet Rasmuksen pankkitilin. Rasmuksen tili on ollut katoamisesta lähtien koskematon, pankkitilin saldon ollessa noin 800,00€.

Myöskään passia ei ole käytetty, sillä se löytyy Rasmuksen kotoa.


Vihjeitä tullut poliisille yli kolme sataa.

Poliisi julkaisi kahdeksan päivän jälkeen katoamisilmoituksesta tiedotteen (katoamisilmoitus sunnuntaina 13. marraskuuta ja katoamistiedote 21. marraskuuta). Vihjeitä on tullut poliisille yli 300 kappaletta, mutta mikään niistä ei ole johtanut etsinnöissä eteenpäin.

Maastoetsintää suoritettu.

Pohjanmaan poliisi suoritti myös maastoetsintää Rasmuksen löytämiseksi. Poliisi aloitti maastoetsinnät maanantaina 28. marraskuuta. Maastoetsinnät kuitenkin lopetettiin tuloksettomina. Etsinnöissä haravoitiin lähimaastoa ja jokea pitkin mentiin veneellä ruumiskoiraa apuna käyttäen.

Kotietsintä yksityisasuntoon Lapualla.

Saamiemme tietojen mukaan, poliisi on tehnyt ainakin yhden kotietsinnän yksityisasuntoon Lapualla liittyen Rasmuksen katoamiseen. Asunto sijaitsee Lapuan taajamassa, mutta kuitenkin hieman keskustasta katsottuna sivussa.

Poliisi kertoikin tiedotteessaan, että poliisi on tehnyt poliisilain mukaisia kotietsintöjä, johon ei ole liittynyt rikosepäily. Poliisi ei ole avannut kotietsintöjä tarkemmin.

Havaintojen tekijöitä ja Rasmuksen tuttuja puhutettu.

Pohjanmaan poliisi kertoi tiedotteessaan myös, että poliisi on puhuttanut havaintoja antaneita henkilöitä sekä Rasmuksen tuttavia.


Poliisi ei epäile edelleenkään rikosta – äiti toista mieltä.

Pohjanmaan poliisi on tutkinut koko ajan tapausta kadonneen henkilön etsintänä. Poliisi sanoo, että mitään viitteitä siitä, että tapausta pitäisi tutkia rikoksena ei ole.

Rasmuksen äiti on asiasta toista mieltä.

– Ei kukaan katoa kuin tuhka tuuleen, ja silti poliisit väittävät, että ei ole syytä epäillä rikosta. En voi mitenkään uskoa siihen, että Rasmus voisi jättää kaiken sen mitä sillä on. Just hommasimme passit, että lähdetään ulkomaille ja samana päivänä kun Rasmus katosi, niin laitettiin viestejä, että xxxxx kanssa tänään katsellaan matkoja, että mihin lähdetään. Meillä oli paljon suunnitelmia Rasmuksen kanssa, äiti sanoo.

– Jokeen en usko. Rasmus olisi jäänyt johonkin kameraan, äiti jatkaa.

Rasmuksen tuntomerkit:

  • 165 cm pitkä
  • Vartaloltaan hoikka
  • Ruskeat kiharat hiukset
  • Oikeassa poskessa luomi
  • Mustat Niken kengät
  • Mahdollisesti musta huppari, missä lukee edessä punaisella HOODRICH

Havaintoja Rasmuksesta pyydetään Pohjanmaan poliisilaitoksen vihjenumeroon 0295 415 501 tai sähköpostilla vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi.



Toimitus suosittelee

Nämä kiinnostavat ihmisiä

Varsinais-Suomen takaa-ajotilanne: poliisi pyytää asianomistajia ilmoittautumaan sekä kansalaisilta videoita esitutkinnan tueksi

VARSINAIS-SUOMI Lounais-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin jatkavan perjantaina Varsinais-Suomessa tapahtuneen kaahaustapauksen selvittämistä. Poliisi pyytää asianomistajia ilmoittautumaan sekä yleisöltä videomateriaalia esitutkinnan tueksi. Poliisi...


Somet haltuun

81,400FanitTykkää
1,408SeuraajatSeuraa
601SeuraajatSeuraa

Poliisi- ja partiokoira Ketku ohjaajansa kanssa Hyvinkään poliisiasemalta paikansivat kadonneen henkilön viime yönä

UUSIMAA Poliisikoira oli jälleen korvaamaton apu poliisin työssä. Itä-Uudenmaan poliisilla on ollut maanantain vastaisena yönä 6. helmikuuta kadonneen henkilön etsintätehtävä. Tehtävästä...


Rattijuopot ja pahoinpitelijät työllistivät Pohjanmaan poliisia – vakavin tapaus sattui Kauhajoella, jonka uhri on kriittisessä tilassa

POHJANMAAN POLIISILAITOKSEN ALUE Viikonloppuna Pohjanmaan poliisia työllistivät erityisesti rattijuopumukset ja pahoinpitelyt, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Poliisi hoiti viikonlopun aikana yhteensä 578...



Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.