HUITTINEN
Kokemäen poliisi sai perjantaiyönä ennen puolta yötä tehtävän Huittisten ABC- asemalle. Ilmoituksen mukaan silminnähden päihtynyt, Oulun Kärppien huppariin pukeutunut mies polttaa kumia ja ajaa rallia ABC:n pihalla. Paikalle saapunut partio sai ilmoittajalta tiedon, että ”rallikuski” oli poistunut paikalta toisen auton kyydissä ja suuntana oli Huittisten keskusta. Kyseinen auto ajoi partiota vastaan Lauttakylän kadulla ja se saatiin pysähtymään.
Auton takapenkillä istui tuntomerkkeihin sopiva henkilö oluttölkki kädessään. Partio puhallutti vuonna 1980 syntyneen ulkopaikkakuntalaisen miehen ja tulokseksi tuli 1.55 mg/l uloshengitysilmaa. Kärppäfani otettiin kiinni ja kuljetettiin Porin poliisiasemalle, missä häneltä otettiin kaksi verikoetta jälkinauttimisepäilyn selvittämiseksi.
Miehellä on toistaiseksi voimassaoleva ajokielto, joten häntä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hänet määrättiin uuteen ajokieltoon.
Lähde ja teksti: Poliisi