Ajoneuvoyhdistelmän perävaunun kaatuminen ojaan aiheutti liikennehaittaa kolmen ja puolen tunnin ajan Hausjärvellä – Hämeenlinnassa rattijuoppo ajoi ojaan

Julkaistu

KANTA-HÄME

Poliisia on työllistänyt Kanta-Hämeessä ainakin pari liikenteeseen kuuluvaa tehtävää, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Hausjärvellä ajoneuvoyhdistelmän perävaunun irtoaminen aiheutti liikennehaittaa kolmen ja puolen tunnin ajan. Hämeenlinnassa vahvasti päihtynyt kuljettaja ajoi autolla ulos tieltä.

Vahvasti päihtynyt kuljettaja ajoi autolla ulos tieltä Hämeenlinnassa.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Hämeenlinnassa Tuuloksentiellä tiistaina 21. kesäkuuta yöllä.

Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ajautuen tien vasemmalle puolelle ojaan. Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,91 mg/l, joka on yli kaksi promillea. Kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta.

Tilanteesta selvittiin ilman henkilövahinkoja, mutta ajoneuvo kärsi vaurioita keulastaan.

Ajoneuvoyhdistelmän perävaunun kaatuminen ojaan aiheutti liikennehaittaa kolmen ja puolen tunnin ajan Hausjärvellä.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Hausjärvellä, tarkemmin Hikiäntiellä tiistaina 21. kesäkuuta aamulla.

Ajoneuvoyhdistelmän (kuorma-auto + perävaunu) perävaunu oli ajautunut tien oikealle puolelle sillä seurauksella, että perävaunun rengas oli tippunut ojan pohjalle ja perävaunu kaatunut kyljelleen. Perävaunussa oli hiekkaa kyydissä.  

Perävaunu jouduttiin hinaamaan pois paikalta. Poliisi oli paikalla ohjaamassa liikennettä 3,5 tuntia.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Tavakseen kortitta ajeleva päihtynyt nainen yritti erehdyttää poliisia Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partio nappasi Hämeenlinnassa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla kuljettajan, jonka epäillään olleen päihtyneenä...

Ajokortiton mies ajeli huumepäissään Jokioistentiellä Forssassa

FORSSA Hämeen poliisin partio nappasi Forssan liikenteestä kuljettajan, jonka epäillään ajaneen henkilöautolla päihtyneenä Jokioistentiellä. Hämeen...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä