Alaikäinen ajoi auton katolleen Joensuussa – poliisia on myös työllistänyt Pohjois-Karjalassa ratti- ja ruorijuoppo

Julkaistu

POHJOIS-KARJALA

Poliisia on työllistänyt Pohjois-Karjalassa tie- ja vesiliikennetehtävät, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Pohjois-Karjalan alueen tiedotteesta. Poliisi kertoo yhdestä rattijuoposta, yhdestä ruorijuoposta sekä alaikäisestä kuljettajasta, joka ajoi auton katolleen. Lisäksi poliisi tutkii tapausta, jossa roska-astia syttyi tuntemattomasta syystä palamaan.

Päihtynyt matkailuautoilija peruutti auton kylkeen Lieksan Kolilla.

Miehen epäillään kuljettaneen matkailuautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Lieksan Kolilla lauantaina 25. kesäkuuta kello neljän aikaan iltapäivällä.

Turistina Suomessa ajanut mies peruutti matkailuautolla toisen auton kylkeen. Paikalle kutsuttiin poliisit ja puhallus alkometriin näytti 0,84 promillea.

Asiaa tutkitaan poliisissa rattijuopumuksena.

Alaikäinen ajokortiton kuljettaja ajoi auton katolleen Joensuussa.

Alaikäisen nuoren miehen kuljettama henkilöauto suistui tieltä katolleen Joensuussa Revonkyläntiellä sunnuntaina 26. kesäkuuta aamuyöstä. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.

Poliisipartiolle auton suistumisen syyksi oli kerrottu jäniksen väistäminen. Alkutiedon mukaan autossa olleet eivät loukkaantuneet vakavasti, mutta lähtivät varmuudeksi tarkistettavaksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan.

Poliisi tutkii asiaa.

Moottoriveneilijä kovassa humalassa Liperin Viinijärvellä – veneessä havaittiin lisäksi puutteita.

Miehen epäillään kuljettaneen moottorivenettä alkoholin vaikutuksen alaisena Viinijärvellä lauantai-iltana 25. kesäkuuta kello yhdeksän aikaan.

Vesiliikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti moottoriveneen, johon oli kytketty 75 hevosvoiman perämoottori. Veneessä ei ollut rekisterikilpeä paikoillaan eikä siitä löytynyt sammutinta. Kuljettaja puhalsi alkometriin 2,45 promillea.

Asiaa tutkitaan vesiliikennejuopumuksena, ajoneuvorikkomuksena ja vesiliikennerikoksena.

Roska-astia syttyi tuntemattomasta syystä palamaan Kiteellä.

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä sunnuntaina 26. kesäkuuta noin kello 12.30 aikaan, Kiteellä Rauhankujalla sijaitsevan rakennuksen päässä syttynyt roska-astiassa tulipalo.

Palokunta varmisti, ettei palo leviä.

Poliisi tutkii asiaa palonsyyntutkintana.

Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Auto-Konetalo Waschkon tiloihin murtauduttiin Kiteellä – vorojen matkaan kaksi henkilöautoa

KITEE Poliisi pyytää tapaukseen havaintoja. Itä-Suomen poliisi tutkii Pohjois-Karjalassa Kiteellä tapahtunutta törkeää omaisuusrikosta. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan,...

Rattijuoppo ajeli pitkin valotolppia Lieksassa

LIEKSA Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan Viranomaisuutisille, että kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuslukeman. Lieksassa sattui maanantaina...

Tulipalo tuhosi vuonna 2006 valmistuneen omakotitalon Joensuussa

JOENSUU Toistaiseksi tiedossa ei ole, mistä palo sai alkunsa. Joensuussa Hyypiäntiellä syttyi torstaina 4. huhtikuuta hieman...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisioperaatio Jyväskylän yliopistolla – opettajankoulutuksessa huudettiin ”Tämä on ryöstö, kaikki maahan”

JYVÄSKYLÄ Sisä-Suomen poliisilla oli usean poliisipartion tehtävä Jyväskylässä tiistaina 16. huhtikuuta iltapäivällä, joka lopulta paljastui...

Autoilija törmäsi jalankulkijaan Kouvolassa – poliisi pyytää havaintoja ja autoilijaa ilmoittautumaan

KOUVOLA Kouvolassa sattui maanantaina 15. huhtikuuta keskipäivällä henkilöauton ja suojattoman tienkäyttäjän välinen liikenneonnettomuus. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta...

Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanni antoi kirjallisen huomautuksen lautamiehelle

POHJANMAA Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanni Pasi Kettula on antanut Pohjanmaan käräjäoikeudessa toimivalle lautamiehelle maanantaina 15. huhtikuuta...

Turun maanantaisessa onnettomuudessa menehtyi iäkäs nainen – poliisi teki surullisen havainnon

TURKU Turussa sattui maanantaina 15. huhtikuuta iltapäivällä vakava liikenneonnettomuus. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin iltapäivällä, että kyseessä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä