KARKKILA
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii viikonloppuna Karkkilassa tapahtunutta törkeää väkivaltarikosta. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan poliisin saaneen sunnuntai-iltana 7. heinäkuuta ilmoituksen ryöstöstä Karkkilassa.
Säästä ruoka- ja muissa elintarvikekuluissa: KOODILLA MM15 ensiostajille -15% alennus jo valmiiksi halvoista elintarvikkeista, kun ostat vähintään 25 eurolla - Kaupallinen yhteistyö Matsmartin kanssa
Tapahtumapaikalla poliisi tapasi alaikäisen pojan, jolta tuli verta nenästä. Hän kertoi sopineensa vaatekaupat Snapchatissa. Pojan tullessa ostamaan vaatetta, oli vastassa useammasta nuoresta koostunut porukka. Pojan mukaan porukassa oli kuudesta seitsemään nuorta.
Kaupat tehtiin, mutta tämän jälkeen porukan ja pojan välille syntyi suukopua ja pojan kimppuun käytiin nyrkein. Hänet myös kaadettiin maahan ja häntä potkittiin. Yhdellä epäillyllä tekijällä oli mukanaan puukko. Pojalta myös vietiin 50 euroa.
Poliisi sai saman päivän aikana selville erään epäillyn henkilöllisyyden ja puhutti häntä vanhempiensa kodissa. Kotiin tehtiin myös kotietsintä.
Nyt poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä ja tutkii tapausta rikosnimikkeellä törkeä ryöstö.