Alaikäisten välikohtaus Turussa: poliisi päässyt kuulustelemaan – uhri ei hengenvaarassa

Julkaistu

TURKU

Lounais-Suomen poliisi on suorittanut kuulusteluja sunnuntaina Turun keskustassa tapahtuneen puukotuksen johdosta, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Kaikki osalliset ovat poliisin tiedossa.

Poliisi jatkaa sunnuntaina 9. tammikuuta Turussa tapahtuneen puukotuksen selvittämistä. Iltapäivällä tapahtuneessa väkivallanteossa 14-vuotias uhri sai vakavia vammoja. Poliisin tietojen mukaan hän ei ole hengenvaarallisessa tilassa.

Ensitietojen mukaan puukotus olisi tapahtunut Kauppiaskadulla, mutta tekopaikaksi on tarkentunut Puolalanpuisto. Poliisi on suorittanut maanantaina kuulusteluja ja selvittää tapahtumien kulkua. Kaikki osalliset ovat poliisin tiedossa.

Lue myös: Turun puukotus: kyse ryöstöstä – uhri ja päätekijä 14-vuotiaita

Poliisi painottaa, että tapahtuneesta teosta ei ole aiheutunut vaaraa sivullisille, eikä se liity esimerkiksi läheisiin kouluihin.

Tapausta tutkittiin alustavasti tapon yrityksenä ja törkeänä ryöstönä. Esitutkinnan ollessa vielä alkuvaiheessa poliisi ei vielä kommentoi tai tarkenna tapauksen rikosnimikkeitä, jotka mahdollisesti vielä muuttuvat. 

Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi asiaa tarkemmin. 

Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Noin 7500-neliöisen teollisuushallin kattorakenteissa paloi Uudessakaupungissa

Uudessakaupungissa Betorantiellä syttyi suuressa teollisuushallissa tulipalo perjantaina 1. maaliskuuta keskipäivällä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Nosturin kaatuminen kyljelleen aiheutti liikennehaittaa Raumalla

Tiilivuorentiellä Raumalla sattui torstaina 29. helmikuuta raskaan ajoneuvon liikennevahinko. Paikkakuntalainen Maria Pullinen kertoo Rauman...

Poliisi kertoo tutkivansa Raumalla tapahtunutta kuolemaa henkirikoksena

Raumalla on tapahtunut viime vuoden joulukuussa epäilty henkirikos. Lounais-Suomen poliisilaitos tuli asiasta julki torstaina...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä