LIPERI
Mattisenlahdentiellä Liperissä sattui maanantaina 9. elokuuta iltapäivän taitteessa raskaan ajoneuvon liikenneonnettomuus. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli puoliperävaunurekan ulosajo.
– Asfalttia kuljettanut puoliperävaunurekka kaatui kyljelleen ja asfalttikuorma levisi pellolle, kommentoi päivystävä palomestari Jani Nevalainen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta.
Kuljettaja pääsi pois ajoneuvosta ennen pelastushenkilöstön saapumista paikalle. Hänet kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta Joensuun keskussairaalaan. Ajoneuvosta vuoti polttoainetta sekä hydrauliikkaöljyä, jota palokunta keräsi talteen.
Tilanteesta aiheutuu liikennehaittaa. Liikenne onnettomuuspaikan ohi kulki toista kaistaa pitkin. Päivystävä palomestari arvioi, että ajoneuvo nostetaan mahdollisesti maanantai-illan aikana, jolloin tie joudutaan sulkemaan liikenteeltä.
Pelastuslaitos oli varautunut tehtävälle seitsemän pelastusyksikön vahvuudella. Kohteessa oli pelastuslaitoksen yksiköitä Liperin, Pekkalan ja Ylämyllyn pelastusasemilta.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 12.43. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi.