perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Auto, jolla ”ei ollut” kuljettajaa, peruutti liikennevaloissa auton keulaan Lahdessa – tai näin ainakin poliisille väitettiin

Näitä luetaan

PÄIJÄT-HÄME

Poliisilla on ollut rauhallinen torstaiaamun 4. elokuuta ja perjantaiaamun 5. elokuuta välinen aika niin tehtävämäärällisesti, kuin julkituotavienkin tapausten osalta, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo kahdesta tapauksesta, jotka kumpikin sijoittuvat Lahteen.

Auto, jolla ”ei ollut” kuljettajaa, peruutti liikennevaloissa auton keulaan Lahdessa.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta liikenneonnettomuustehtävän torstai-iltana Lahden Paavolaan. Ilmoituksen mukaan liikennevaloissa pysähtyneenä ollut henkilöauto peruutti takana olleen henkilöauton keulaan.

Peruuttaneessa autossa oli parikymppinen mies ja nainen, joista kumpikaan ei myöntänyt ajaneensa autoa. Kumpikaan heistä ei suostunut huumepikatestiin, joten heidät vietiin verikokeisiin asian selvittämiseksi. Mies oli jo entuudestaan ajokiellossa.

Molempia peruuttaneessa autossa olleita epäillään tutkinnan tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni Lahden Okeroisissa.

Nelikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena torstai-iltana Lahden Okeroisissa.

Hän puhalsi tarkkuusalkometriin 0,88 mg/l tuloksen, joka on promilleissa kaksi promillea.

Nainen määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä