Auto suistui ulos tieltä kovalla vauhdilla Leppävirralla


LEPPÄVIRTA

Leppävirralla, Humalamäessä, VT 5:llä tapahtui liikenneonnettomuus tänään 2.9.2020 n. klo 07.05 aikaan. Tapahtumapaikka on n. kilometri moottoritien päättymisen jälkeen.

Henkilöauto ajoi kovalla vauhdilla tieltä ulos, osui kahteen valotolppaan ja pyöri useita kertoja katon kautta ympäri.

Silminnäkijöiden mukaan onnettomuusajoneuvo oli tullut pohjoisen suunnasta moottoritietä pitkin ja ajanut ensin aivan normaalisti, mutta lähtenyt sitten kiihdyttämään vasenta kaistaa pitkin ohittaen samalla muuta liikennettä. Ajoneuvo oli silminnäkijöiden mukaan tällöin käyttänyt erittäin kovaa nopeutta.

Poliisi selvittää onnettomuuteen johtaneita tapahtumia ja tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Onnettomuusajoneuvossa oli kaksi henkilöä. Molemmat on toimitettu KYS:iin, mutta vaikuttaisi, että onnettomuudesta on selvitty ilman vakavampia vammoja.

Kyseessä vaikuttaisi olleen tyypillinen kovan nopeuden suistumisonnettomuus, joissa on suuri mahdollisuus vakaviin henkilvahinkoihin.

Onnettomuuspaikalla on 100 km/h nopeusrajoitus. Ajokeli on hyvä.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää, mikäli rikosnimikkeet muuttuvat tai muuta asiaan vaikuttavaa ilmenee.

Lähde ja teksti: Poliisi

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!


Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Henkilö joutui veneellä pulaan konerikon vuoksi Leppävirralla – naapuri tuli auttamaan ja toinen joutui veden varaan

LEPPÄVIRTA Oravisalmentien tuntumassa Leppävirralla oltiin pulassa torstai-iltana 11. heinäkuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta vedestä...

Viitostiellä Leppävirralla sattui raju ulosajo

LEPPÄVIRTA Viitostiellä Leppävirralla sattui keskiviikkona 26. kesäkuuta keskipäivän taitteessa yhden ajoneuvon raju liikennevahinko. Hätäkeskus vastaanotti...

Poliisi on edistynyt Leppävirran traagisen kolmen ihmisen kuolemaan johtaneen kolarin tutkinnassa

LEPPÄVIRTA Vehmersalmentiellä Leppävirralla tapahtui vakava liikenneonnettomuus lauantain vastaisena yönä 22. kesäkuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä...


Tuoreimmat uutiset

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...