Autoilijat päihtymystiloineen ja raskaineen kaasujalkoineen olivat läsnä poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueella

Mm. yksi autoilija jäi lauantain aikana kiinni kahdesti. Yksi kaahasi vahvassa humalatilassa ja yksi selvinpäin.


ETELÄ-SAVO

Kulunut viikonloppu 16.–18. elokuuta oli Itä-Suomen poliisilaitoksen eteläisellä alueella varsin rattijuopumusvoittoinen. Poliisi tapasi Etelä-Savon ja eteläisen Pohjois-Savon alueilla yhteensä viisi päihtynyttä kuljettajaa, joista yksi jäi kiinni kahdesti, ja joista yksi ajoi reilua ylinopeutta. Lisäksi poliisi tapasi yhden kaaharin, joka oli liikenteessä selvinpäin.



Vahvasti päihtynyt autoilija kaahasi Viitostiellä Mikkelissä.

Perjantaina iltapäiväviiden aikaan Viitostiellä Mikkelissä, Pitkäjärven kohdalla, mittasi poliisin partio henkilöautolle 120:n kilometrin tuntinopeuden 80:n kilometrin tuntinopeusrajoitusalueella.

Auton kuljettajaksi paljastui paikkakuntalainen mies, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,71 mg/l tuloksen, joka vastaa 1,61 promillea.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä ylinopeuden osalta vakavaa piittaamattomuutta osoittavasta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Paikkakuntalainen ajeli autolla kahdesti vahvasti päihtyneenä Savonlinnassa lauantaina.

Lauantain vastaisena yönä kello yhden aikoihin Savonlinnan Heikinpohjassa, pysäytti poliisipartio henkilöauton tarkastaakseen sen kuljettajan ajokunnon.

Kuljettajana toimi paikkakuntalainen mies, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin peräti 2,73 promillea. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa, jonka tulos oli 0,93 mg/l. Kyseinen tulos vastaa 2,11 promillea.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.



Lauantaina iltakuuden aikoihin poliisipartio tapasi samaisen kuljettajan autoilemasta toistamiseen, tällä kertaa Savonlinnan keskustasta.

Partio suoritti miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, joka osoitti 2,60 promillen lukemia. Hänet käytettiin jälleen tarkkuusalkometrikokeessa, jonka tulos oli tällä kertaa 0,90 mg/l. Tämä tulos vastaa 2,04 promillea.

Miestä epäillään tälläkin kertaa törkeästä rattijuopumuksesta ja lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Vahvasti päihtynyt autoilija aiheutti peräänajokolarin Varkaudessa.

Lauantaina puoli kahden aikoihin iltapäivällä, tapahtui Varkaudessa Taipaleentiellä kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus.

Paikkakuntalainen mies törmäsi kuljettamallaan henkilöautollä edellä ajavan auton perään. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,81 promillea.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

– Onneksi vakavammilta henkilövahingoilta vältyttiin, Itä-Suomen poliisista huokaistaan.

Varkautelaismies huumepäinen henkilöauton ratissa Pieksämäellä.

Lauantaina iltapäiväkahden aikoihin poliisin partio pysäytti Pieksämäellä Järvisuomentiellä henkilöauton tarkastusta varten.

Autoa kuljetti varkautelainen mies, jolle poliisipartio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Seulonta-alkometripuhalluskoe osoitti nollatulosta, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi partiolle selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Mies käytettiin verikokeissa. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Vahvasti päihtynyt autoilija ajoi poliisin ratsiaan Varkaudessa.

Lauantaina iltakymmenen aikoihin poliisin partio suoritti rattijuopumusvalvontaa Varkaudessa Kommilan alueella. Poliisin ratsiaan ajoi paikkakuntalainen mies henkilöautollaan.



Partio suoritti miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, joka osoitti 0,70 mg/l tulosta. Tulos vastaa 1,59 promillea. Miehelle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, joka puolestaan antoi isomman lukeman, 0,78 mg/l. Tämä on promilleissa 1,77 promillea.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Ulkomaalainen kaahari poliisin haaviin Viitostiellä Juvalla.

Viitostiellä Juvalla, Maivalan kohdalla iltapäiväneljän jälkeen, suoritti poliisi liikennevalvontaa. Poliisi mittasi valvonnan yhteydessä henkilöautolle reilun kilometrin matkalla keskituntinopeudeksi 178 kilometriä tunnissa, kun suurin sallittu nopeus olisi saanut olla 100 kilometriä tunnissa.

Autoa kuljetti ulkomaalainen mies, jota epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Slaidaa tästä saman alueen uutisia



Yhteistyössä

Puhelimen suojakuoret edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuna
puhelimen kuoret
Kondomit ja intiimialueen sheivaustuotteet helposti ja huomaamattomasti aina ilman posti- ja toimituskuluja
Akut vertailun kestävin hinnoin laitteeseen kuin laitteeseen
Vaihda kultaesineet rahaksi - aina paras hinta!
Kilpailuta lainat ja löydä matalin korko
Kokeile 14 päivää ilmaiseksi äänikirjoja Nextoryn kautta
Säästä luontoa ja rahaa – shoppaile kodin tavarat huokeaan hintaan!
Jokaisen tuntemat ja tietämät bokserit
Kellot, korut ja älykellot Kulta-Centeristä! Kulta-Center tarjoaa kilpailukykyiset hinnat!
Jo yli 190 000 asiakasta - tekijöidensä näköinen vakuutusyhtiö
Valikoimasta löydät satoja upeita vihki- ja timanttisormuksia - made in Finland!
Koodilla: elosmart14 sekä uudet, että voimassa olevat asiakkaat saavat 14% alennuksen, kun tilauksen loppusumma on vähintään 50€

Tuoreimmat uutiset

Paritaloasunnon liesituuletin syttyi palamaan Vantaan Kuusikossa – asukkaat ja lemmikit ehtivät poistua asunnosta ajoissa

VANTAA Hovitiellä Vantaan Kuusikossa sammutettiin lauantai-iltana 12. lokakuuta syttynyttä rakennuspaloa. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että palo...

Tulipalo aiheutti laajat vahingot kerrostaloasuntoon Vantaalla – asunnossa ei ollut ihmisiä sisällä

VANTAA Havukallionkadulla Vantaalla sammutettiin lauantai-iltana 12. lokakuuta syttynyttä rakennuspaloa. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kerrostalohuoneistossa syttyi...

Klapien kuivattelu lisälämmittimellä omakotitalon autotallissa meni pieleen Vantaan Varistossa

VANTAA Heinäkujalla Vantaan Variston alueella sammutettiin lauantai-iltana 12. lokakuuta syttynyttä rakennuspaloa. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Kaasun haju säikäytti Tuusulassa Sulan alueella

TUUSULA Amerintiellä Tuusulassa, Sulan alueella tehtiin hätäilmoitus vaarallisen aineen onnettomuusepäilyn vuoksi lauantai-iltana 12. lokakuuta. Keski-Uudenmaan...

Vanhan rakennuksen hallittu poltto aiheutti hälytyksen pelastuslaitokselle Tervolassa

TERVOLA Kraatarintiellä Tervolassa tehtiin lauantai-iltana 12. lokakuuta hätäilmoitus rakennuspaloepäilyn vuoksi. Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan, että kyseessä...

Bensiinivuoto polttoainemittarissa aiheutti hälytyksen pelastuslaitokselle Tampereella

TAMPERE Kaitavedentiellä Tampereella tehtiin hätäilmoitus ympäristöonnettomuuden vuoksi lauantaina 12. lokakuuta iltapäivällä. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

Lieksan Herajärvellä sijaitsevalta kesämökiltä varastettiin mönkijä, vene, perämoottori ja läppäri

LIEKSA Itä-Suomen poliisi tutkii Pohjois-Karjalassa tapahtunutta omaisuusrikosta. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Lieksan Herajärvellä sijaitsevalta kesämökiltä...

Keli yllätti autoilijat Kemi-Tornion moottoritiellä Torniossa – useita kolareita samanaikaisesti

TORNIO Perämerentiellä Kemi–Tornion moottoritiellä Torniossa tapahtui useampi liikenneonnettomuus samanaikaisesti lauantaina 12. lokakuuta iltapäivällä. Lapin pelastuslaitokselta...

Kerrostalohuoneisto täyttyi savusta Vantaan Myyrmäessä – pelastuslaitos kiittää naapuria

VANTAA Virtakujalla Vantaan Myyrmäessä suoritettiin saavutuuletustehtävä lauantaina 12. lokakuuta alkuiltapäivällä. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että kerrostalohuoneistossa...

OnniBussin linja-auto kärysi valtatie 12:lla Sastamalassa – matkustajat ohjattiin toiseen kyytiin

SASTAMALA Valtatie 12:lla Sastamalassa tehtiin hätäilmoitus ajoneuvopaloepäilyn vuoksi lauantaina 12. lokakuuta aamupäivällä. Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan,...

Vakavia vaaratilanteita aiheuttaneen kuljettajan auto löydettiin keskeltä tietä Janakkalassa

JANAKKALA Hämeen poliisi tutkii Kanta-Hämeen liikenteessä perjantai-iltana 11. lokakuuta tapahtunutta törkeää liikennerikoskokonaisuutta. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Kahdelle naiselle tuli riitaa baarissa Kemissä – toinen löi

KEMI Lapin poliisi tutkii Meri-Lapissa viikonloppuna tapahtunutta väkivallantekoa. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan, että Kemin keskustassa sijaitsevassa...

Poliisilla oli poliisioperaatio Kotkan Karhuvuoressa

KOTKA Kaakkois-Suomen poliisilla oli lauantai-iltana 12. lokakuuta usean poliisipartion vaatinut poliisioperaatio eteläisessä Kymenlaaksossa. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta...

Poliisilla oli poliisioperaatio Vantaalla – silminnäkijän mukaan kohteessa oli kahdeksan raskaasti varustautunutta partiota

VANTAA Itä-Uudenmaan poliisilla oli lauantai-iltana 12. lokakuuta usean poliisipartion vaatinut poliisioperaatio Laurantiellä Vantaan Havukoskella. Asiasta...

Jyväskylän Keltinmäen poliisioperaatio: Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä – kaksi henkilöä otettu kiinni

JYVÄSKYLÄ Sisä-Suomen poliisilla oli aikaisin lauantaiaamuna 12. lokakuuta alkanut poliisioperaatio Keski-Suomessa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan poliisin...

Runoilevista tiedotteistaan tunnettu, toistaiseksi tuntematon poliisi julkaisi jälleen runollisen tositarinan – tällä kertaa Kemistä

KEMI Lapin poliisin partiot saivat Meri-Lapin alueelta perjantai-illan 11. lokakuuta aikana kiinni kaksi kuljettajaa, joiden...

Nainen käytti lasta hyväksi anastaakseen vanhukselta pankkikortin ja rahaa Kemissä

KEMI Lapin poliisi tutkii Meri-Lapissa tapahtunutta omaisuusrikosta. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan kemiläisen iäkkään miehen joutuneen omaisuusrikoksen...

Henkilöauto suistui tieltä Tuusulanväylällä Vantaalla

VANTAA Tuusulanväylällä Vantaalla tapahtui lauantain vastaisena yönä 12. lokakuuta yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus. Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan,...

Poliisi epäilee: Nuori karhu kaataa piharoskiksia Loviisan seudulla – karhusta on tehty myös pihahavaintoja

LOVIISA Suomen riistakeskus ja Itä-Uudenmaan poliisi seuraavat Loviisan alueella havaitun karhun liikkeitä. Kyseessä on nuori...

Ulvilan lapsikaappaus siirtyy syyteharkintaan

ULVILA Lounais-Suomen poliisi on saanut valmiiksi Ulvilassa heinäkuussa tapahtuneen lapsikaappauksen esitutkinnan. Epäilty lapsikaappaus tapahtui 1....