OULU
Oulun poliisi tutkii Oulussa tapahtunutta rikoskokonaisuutta, jossa on tutkittavana omaisuusrikos ja useampi liikennerikos. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan poliisin partion havainneen tiistaina 1. lokakuuta iltapäivällä puoli kahden aikaan anastetuksi ilmoitetun auton Oulun Välivainiolla.
– Autoa kuljettanut mieshenkilö ei noudattanut poliisin antamaa pysäytysmerkkiä, vaan lähti pakenemaan. Auto käytti huomattavaa ylinopeutta taajama-alueella. Partio seurasi autoa kunnes auto suistui penkkaan. Kuljettaja yritti vielä juosta pakoon, mutta hänet saatiin nopeasti kiinni, johtokeskuksesta kommentoidaan.
Auton kuljettajana toimi noin 40-vuotias mies, jota epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta. Hänet otettiin kiinni Haukiputaan poliisilaitokselle.
Auto oli anastettu sunnuntai-illan 29. syyskuuta ja maanantaiaamupäivän 1. lokakuuta välisenä aikana Oulun Hiirosesta.