AVI rajoittaa metsästystä Koillismaan ja Kainuun vilkkaimmilla virkistys- ja matkailualueilla

Julkaistu


LUONTO JA YMPÄRISTÖ – METSÄSTYS

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto rajoittaa metsästystä Koillismaan ja Kainuun vilkkaimmilla virkistys- ja matkailualueilla, tiedottaa Aluehallintovirasto.
AVI rajoittaa metsästystä Koillismaan ja Kainuun vilkkaimmilla virkistys- ja matkailualueilla
KUVITUSKUVA. Kuva: freepik

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt ampuma-aseilla harjoitettavan metsästyksen Syötteen, Taivalvaaran, Ruka-Valtavaara-Pyhävaaran, Juuman sekä Hossan alueilla viiden vuoden määräajaksi 14.1.2022 – 13.1.2027.

Alueet ovat suosittuja virkistys- ja matkailukohteita, joten metsästyksen rajoittaminen on tarpeen alueella liikkuvien ihmisten turvallisuuden vuoksi. Aikaisempaa laajemmat metsästyskieltoalueet on merkitty karttaliitteisiin 1 – 5, jotka ovat päätöksen liitteinä. Alueet sijaitsevat Kuusamon, Pudasjärven, Suomussalmen ja Taivalkosken kunnissa.

Kielto ei koske koirien tai ajomiesten avulla tapahtuvaa hirvenajoa.



Kieltoalueella voi käyttää asetta pienpetojen loukku- ja rautapyyntiin liittyen saaliin lopetuksen, tai alueella olevan haavoittuneen riistaeläimen jäljittämisen ja lopettamisen yhteydessä metsästyslain 84 pykälän mukaisesti. Asetta voi käyttää myös suurpetojen vahinkoperusteisen poikkeuslupapyynnin yhteydessä Suomen Riistakeskuksen metsästyslain 41 pykälän nojalla myöntämän poikkeusluvan perusteella.

Metsästyskieltoalue laajenee vuodesta 2021.

Osassa päätöksen piiriin kuuluvista alueista on ollut metsästyskielto voimassa 31.3.2021 asti. Merkittävimmät metsästyskieltoalueen laajennukset 2022 ovat Pikku-Syötteen alue (noin 120 ha), Hossan luontokeskuksen alue lähiympäristöineen (noin 397 ha) sekä Ruka-Valtavaara-Pyhävaara alueeseen esitetty laajennus (noin 939 ha).

Päätös on tehty 14.1.2022 metsästyslain 23 pykälän nojalla.

Lähteenä: Aluehallintovirasto


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Pikkulintua pelastettiin omakotitalon savuhormista Maskussa

MASKU Tilanteesta selvittiin onneksi yksinkertaisin toimin. Pelastuslaitos hälytettiin eläinpelastustehtävälle Varsinais-Suomen maakuntaan Maskuun tiistaina 29. elokuuta aamupäivän...

Ähtärissä ei ollutkaan törkeää metsästysrikosta, onneksi – Pohjanmaan poliisin tiedotteessa oli väärää tietoa

ÄHTÄRI Tietojen koonnissa oli tapahtunut inhimillinen erehdys ja tiedot eivät pitäneet paikkansa, Pohjanmaan poliisista kerrotaan. Pohjanmaan...

Porvoon Hermanninsaaressa tapahtuneen kemikaalivuodon tutkinta etenee Itä-Uudenmaan poliisissa

PORVOO - HERMANNINSAARI Näytteistä on löytynyt huomattavia pitoisuuksia eri liuottimista. Porvoon Hermanninsaaressa tiistaiaamuna 22. elokuuta tapahtuneen...


Tuoreimmat artikkelit

Mäntsälässä on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä

MÄNTSÄLÄ Mäntsälässä on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen raideliikenneonnettomuudesta Asemakadun tuntumaan...

Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia – toinen oli lisäksi vahvassa humalassa

ENONTEKIÖ - MUONIO Lapin poliisin partiot saivat Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Kaaharit...

Leppävirralla raju auto-onnettomuus – yksi henkilö irrotettiin autosta

LEPPÄVIRTA Eteläisessä Pohjois-Savossa Leppävirralla sattui raju auto-onnettomuus lauantaina 20. huhtikuuta keskipäivän taitteessa. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Rovaniemen poliisi nappasi kaksi rattijuoppoa perjantaina

ROVANIEMI Rovaniemen poliisi sai Rovaniemen liikenteestä kiinni päihtyneitä kuljettajia perjantaina 19. huhtikuuta päiväsaikaan. Lapin poliisilaitokselta...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä