Mielenosoittajat aiheuttivat harmia Aalistunturilla Kolarissa

Julkaistu

LAPPI

Poliisi kuljetti mielenosoittajat pois alueelta kiinniotettuina. Uutisoimme aluksi, että kyseessä olisi ollut ainoastaan Elokapina, mutta kyseessä olikin Elokapinan metsäkapinan, Luonto-Liiton metsäryhmän ja Greenpeacen aktiivit.

Mielenosoittajat aiheuttivat harmia Kolarissa, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Sosiaalisesta mediasta selviää, että asialla oli Elokapinan mielenosoittajat.

Oulun poliisilaitos kertoo poliisin saaneen tiistaina 17. tammikuuta aamupäivällä kello kymmenen aikaan tiedon, että mielenosoittajat ovat estäneet Metsähallituksen hakkuut Aalistunturilla Kolarissa. Mielenosoittajat estivät liikenteen hakkuualueelle häiriten Metsähallituksen toimintaa tarkoituksellisesti. Poliisi otti mielenosoittajat kiinni ja purki heidän leirinsä.

Poliisi saapui paikalle iltapäivällä ja määräsi mielenosoituksen siirtymään pois tiealueelta. Mielenosoittajat eivät siirtäneet liikenteen esteenä ollutta telttaa ja poliisi määräsi henkilöt poistumaan paikalta.

Mielenosoittajat eivät totelleet poliisin antamia käskyjä ja heitä epäillään tässä vaiheessa hallinnan loukkauksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan. Tämän vuoksi poliisi keskeytti mielenosoituksen iltayhdeksän aikaan ja otti paikalla olleet mielenosoittajat kiinni. Heidät kuljetettiin pois alueelta kiinniotettuina. 

Poliisi ei tässä vaiheessa kerro kiinniotettujen määrää. Lapin poliisilaitos vastaa asian rikostutkinnasta ja tutkinnanjohtaja tiedottaa asiasta lisää.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Äkäslompolon hostellipalon syttymissyy on todennäköisesti selvinnyt

KOLARI Palo alkoi rakennuksen päädyssä terassitasolla sijainneesta kylmästä varastotilasta. Onnettomuustutkintakeskus OTKES on edistynyt Kolarin Äkäslompolossa palaneen...

Äkäslompolon tulipalo: Kolmaskin henkilö löydettiin kuolleena palopaikan raunioista

KOLARI Tulipalossa menehtyneet kolme henkilöä on nyt varmuudella tunnistettu DNA-tutkimuksella. Palossa menehtyi yksi suomalainen sekä...

Poliisi pyytää Kemin navettapaloon havaintoja

Kemissä Louhitiellä paloi vanhan asumattoman maatilan navetassa torstai-iltana 29. helmikuuta. Lapin pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä