ETELÄ-KARJALA
Poliisia työllisti viikonloppuna eniten kotihälytystehtävät, joissa kaikissa yhteisenä tekijänä oli alkoholi ja useissa perheväkivaltatilanne.
Poliisille tehtiin yhteensä neljä ilmoitusta pahoinpitelyistä viikonlopun aikana. Pahoinpitelyjä tapahtui yksityisissä asunnoissa eri puolilla Etelä-Karjalaa. Poliisi ei tiedota tapahtumien yhteydessä aiheutuneista vammoista tarkemmin.
Poliisi haluaa muistuttaa, että Rikosuhripäivystys (RIKU) on tukipalvelu, jonka tehtävänä on parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa.
Rattijuopumus Imatralla ja hirvikolari Ruokolahdella.
Poliisi valvoi liikennettä Etelä-Karjalassa viikonloppuna ja tavoitti Imatralla Imatrankosken kaupunginosasta henkilöauton kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.
Ruokolahdella tapahtui eläinonnettomuus lauantaina päivällä. Henkilöauton kuljettaja törmäsi hirveen Puumalantiellä. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Vahingonteko Taipalsaarella.
Saimaanharjun koulukeskuksessa aiheutettiin vahinkoa Taipalsaarella sunnuntaina päivällä. Koulukeskuksen ikkuna oli rikottu ja yritetty sytyttää retkikeittimiä. Poliisi tutkii asiaa vahingontekona.
Lähteenä: Poliisi