perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Etelä-Saimaa: henkilöauto suistui ojaan Kauriansalmen pohjoispuolella lähellä Suomenniemen kirkonkylää Mikkelissä

Näitä luetaan

ETELÄ-SAVO

Tilanteesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja. Etelä-Savon pelastuslaitos ja Itä-Suomen poliisilaitos eivät ole tiedottaneet tapahtuneesta. Täten ulosajon syitä ei ole tuotu julki.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Itä-Suomen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Lappeenrannantielle Mikkeliin tiistaina 13. joulukuuta ennen iltaseitsemää.

Onnettomuudesta uutisoi ainakin Etelä-Saimaa, jonka mukaan kyseessä oli henkilöauton ulosajo. Henkilöauto oli suistunut ojaan Kauriansalmen pohjoispuolella lähellä Suomenniemen kirkonkylää, lehti jatkaa.

Tilanteesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja. Tien katkaisun myötä liikenne jonoutui ja raskaita ajoneuvoja joutui pysähtymään ylämäkeen. Paikalle oli tilattu suolaa ja hiekkaa parantamaan pitoa ja helpottamaan ajoneuvojen liikkeellelähtöä.

Etelä-Savon pelastuslaitos ja Itä-Suomen poliisilaitos eivät ole tiedottaneet tapahtuneesta. Täten ulosajon syitä ei ole tuotu julki.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Henkilö menehtyi junan alle Parkanossa

PARKANO Juna myöhästyi noin tunnin ja 15 minuuttia. Parkanossa, Uudenasemantien tuntumassa sattui perjantaina 29. maaliskuuta aamuyöllä hieman ennen puoli neljää raideliikenneonnettomuus....

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä