ETELÄ-POHJANMAA
Asiasta twiittaa Pohjanmaan poliisilaitos.
Etelä-Pohjanmaalla Evijärvellä, tapahtui perjantaina 10. kesäkuuta alkuillasta vakava ulosajo. Onnettomuudesta uutisoi perjantai-iltana MTV. Hälytys onnettomuudesta tehtiin kello 17.45. Henkilöauto oli suistunut katolleen ojaan.
Kuljettajan pää oli joutunut ojassa veden alle, tietää uutispalvelu kertoa. Ohikulkijat olivat nostaneet kuljettajan ja koiran pois autosta.
Kuljettaja elvytettiin ja hänet vietiin sairaalaan, mutta hän menehtyi myöhemmin saamiinsa vammoihin, twiittaa Pohjanmaan poliisilaitos. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita.
Poliisi jatkaa asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä.
Lähteenä: Pohjanmaan poliisilaitos