KANTA-HÄME – PÄIJÄT-HÄME
Hämeen poliisin partioita työllisti poliisilaitoksen alueella sunnuntaiaamun 8. syyskuuta ja maanantaiaamun 9. syyskuuta välisen vuorokauden aikana mm. päihtyneet kuljettajat. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että poliisin partiot tapasivat poliisilaitoksen alueen liikenteestä yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa. Tilannekeskus ei kerro poliisin kokonaistehtävämäärää, mutta kuvaa poliisin vuorokautta rauhalliseksi.
Kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Orimattilassa.
Poliisin partio pysäytti sunnuntaina iltapäivällä ajoneuvon tarkastusta varten Pukkilantiellä Orimattilassa. Ajoneuvoa kuljetti mieshenkilö, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,63 mg/l, joka vastaa 1,43 promillea.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi ei kerro, minkälaisella moottoriajoneuvolla mies oli liikenteessä.
Raju ulosajo Kolmostiellä Janakkalassa.
Kolmostiellä Janakkalassa tapahtui Uhkoilan kohdalla sunnuntai-iltana ennen puolta seitsemää yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus. Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo.
– Kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ajautuen tien oikealle puolella ojaan katolleen rikkoen riista-aidan pohjoisiin menevillä kaistoilla, Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kommentoidaan.
Poliisin mukaan auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Kaikki kolme toimitettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan tutkimuksiin.
Partio suoritti autoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Seulonta-alkometripuhalluskoe osoitti nollatulosta, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Lisäksi partiolle selvisi, ettei miehellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Autoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 18.27.
Huumepäinen kuljettaja kiinni Riihimäellä.
Poliisin partio pysäytti ajoneuvon tarkastusta varten Junailijankadulla Riihimäellä maanantaina vastaisena yönä maanantain puolella.
Partio suoritti ajoneuvoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Seulonta-alkometripuhalluskoe osoitti nollatulosta, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Hämeen poliisi ei kerro, määrättiinkö mies heti väliaikaiseen ajokieltoon vai odottaako poliisi verikokeiden valmistumista. Poliisi ei myöskään kerro, minkälainen moottoriajoneuvo miehellä oli allaan.