KANTA-HÄME
Hämeen poliisilla oli keskiviikkoaamun 4. syyskuuta ja torstaiaamun 5. syyskuuta välisen vuorokauden aikana yhteensä 223 poliisitehtävää Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kommentoidaan, että poliisia työllisti perinteiset poliisitehtävät, kuten liikennejutut. Aamun valjetessa Lahden poliisiaseman suojissa oli putkassa lepäilemässä viisi henkilöä ja Hämeenlinnassa kaksi.
Ajo-oikeudeton kuljettaja huumausaineen vaikutuksen alaisena Hämeenlinnassa.
Poliisin partio pysäytti auton tarkastusta varten Tuuloksentiellä Hämeenlinnassa puoli kolmen aikaan iltapäivällä. Autoa kuljetti mieshenkilö, jonka poliisi totesi olevan ajo-oikeudeton. Partio suoritti miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Seulonta-alkometripuhalluskoe osoitti nollatulosta, mutta huumausaineen pikatesti puolestaan positiivista.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Kaaharilta kortti hyllylle Forssassa.
Poliisin partio oli ajamassa Tampereentiellä keskiviikkona, kun sitä tuli vastaan auto, jolle partio mittasi nopeudeksi 82:n kilometrin tuntinopeuden. Nopeusrajoitus kyseisessä kohdassa on 40 kilometriä tunnissa.
Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi ei kerro tapahtuneelle tarkkaa ajankohtaa, eikä kuljettajan sukupuolta.
Autoilija puhalsi rattijuopumuslukeman Lopella.
Poliisipartio pysäytti Kauppatiellä Lopella henkilöauton tarkastusta varten kello yhdentoista aikaan keskiviikkoiltana. Partio suoritti autoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, joka osoitti rattijuopumuslukemaa, eli puhalluskokeen tulos oli vähintään 0,50 ja enintään 1,19 promillea.
Mies kuljetettiin verikokeisiin. Häntä epäillään rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Raju kolari Heinolassa.
Marjoniementiellä Heinolassa sattui keskiviikkona puolenpäivän aikoihin kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Kyseessä oli henkilöauton ja kuorma-auton välinen kylkikolari.
– Ajoneuvoissa oli vain niiden kuljettajat, jotka molemmat kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta jatkotutkimuksiin, kommentoi päivystävä palomestari Ilari Nokkanen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.
Nokkanen kertoo Viranomaisuutisille, että kuorma-auto ajautui törmäyksen johdosta ulos tieltä pysyen pyörillään.
Marjoniementien toinen kaista oli suljettu liikenteeltä nostotöiden ajaksi. Nokkasen mukaan ajoneuvo on sen verran syvällä metsikössä, että hän arveli nostotöiden kestävän jopa iltaan asti.
Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että henkilöauto oli tullut Marjoniementietä Kirkonkyläntien suunnasta Marjoniemen suuntaan. Vastakkaisesta suunnasta oli tullut kuorma-auto. Ajoneuvojen kohdatessa oli henkilöauton vasen etukulma osunut kuorma-auton vasempaan etukulmaan, minkä seurauksena henkilöauton vasen etupyörä oli irronnut ripustuksistaan ja henkilöauto oli pyörähtänyt pientareelle. Kuorma-autosta tyhjeni vasen eturengas ja se suistui ojaan.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 12.11.