perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Hämeessä kiinni useita päihtyneitä kuljettajia

Näitä luetaan

HÄMEEN MAAKUNNAT

Hämeen poliisia on työllistänyt sunnuntaiaamun 4. kesäkuuta ja maanantaiaamun 5. kesäkuuta välisenä aikana useat päihtyneet kuljettajat, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi sai Hämeen maakunnissa kiinni yhteensä neljä päihtynyttä kuljettajaa, joista kolme oli huumausaineen vaikutuksen alaisena ja yksi puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman. Lisäksi kuljettajista kaksi oli ajo-oikeudettomia.

Roskien heitto auton lasista paljasti ajo-oikeudettoman huumepäisen kuljettajan Sysmässä.

Liikennepoliisin partio, joka oli suorittamassa liikenteenvalvontaa Sysmässä Valtatiellä 4, kiinnitti huomiota autoon, jonka ikkunasta heitettiin roskia tien pientareelle. Partio tarkisti auton ja sen kuljettajan.

Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja partiota epäilytti miehen ajokunto. Mies puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 0,00 promillea, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti oli positiivinen kokaiinin osalta. Poliisi käytti kuljettajan verikokeissa ja kuulusteli epäiltynä rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuslukeman Riihimäellä.

Poliisi pysäytti Riihimäellä Valtatie 3:lla ajaneen auton kuljettajan ajokunnon selvittämiseksi. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeää rattijuopumusta osoittavan tuloksen.

Mies käytettiin poliisin toimesta verikokeissa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.

Kuljettaja kokaiinin vaikutuksen alaisena Lahdessa.

Lahden keskustan lähellä partioineet poliisit kiinnittivät huomiota edellään ajaneeseen autoon ja päättivät tarkistaa auton ja kuljettajan. Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen 0,00 promillea. Poliisi suoritti kuljettajalle huumausainepikatestin, joka oli positiivinen kokaiinin osalta.

Mies käytettiin poliisin toimesta verikokeissa ja hänet kuulusteltiin. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Ajo-oikeudeton kuljettaja amfetamiinin vaikutuksen alaisena Lahdessa.

Poliisi pysäytti auton Lahden keskustassa ja totesi kuljettajan ajo-oikeuden olevan vanhentunut. Partio teki kuljettajana toimineelle miehelle huumausainepikatestin, joka oli positiivinen amfetamiinin osalta.

Tämäkin mies käytettiin verikokeissa ja kuulusteltiin epäiltynä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. 

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä