perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Härskiä autoilua moottoritiellä Hämeessä: auton tuulilasi lähes täysin krapaamatta – edes kynttilätuikut eivät auttaneet

Näitä luetaan

HÄMEEN MAAKUNNAT

Autoilijan kortti lähti hyllylle. Poliisin mukaan ajokortti palautunee kuljettajalle keväämmällä, kun valon määrä taas lisääntyy.

Hämeessä on ollut suoraan sanottuna härskiä autoilua moottoritiellä. Hämeen poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta twiitin twittertilillään. Poliisi ei kerro, tapahtuiko tilanne Kanta- vai Päijät-Hämeessä.

Poliisi kertoo twiitissään, miten poliisipartio oli kohdannut moottoritiellä auton, jonka tuulilasi oli lähes täysin krapaamatta. Auton kuljettaja oli kravannut tuulilasia kuljettajan puolelta siten, että näkyvyys eteen oli edes jonkinlainen. Muuten tuulilasi oli aivan jäässä pois lukien pieniä ympyrän muotoisia alueita tuulilasin alaosassa. Kuljettaja oli nimittäin sytyttänyt kynttilätuikkuja palamaan kojelaudalle, että tuikussa olevan liekin lämpö sulattaisi lasia.

Tilanteita tien päältä: Jäteauto esti hetkellisesti tienkulun Helsingissä – yksi malttamaton ”palkittiin” 2546 eurolla

– Perinteen mukaan adventtikynttilät kuvaavat valon lisääntymistä joulun lähestyessä. Tätä autoilijaa eivät kynttilät auttaneet. Valon määrä väheni ja matka päättyi moottoritien laitaan. Ajokortti palautunee kuljettajalle keväämmällä, kun valon määrä taas lisääntyy, Hämeen poliisilaitos runoilee.

Tilanteita tien päältä: Renkaan irtoaminen tallentui poliisiauton kameraan Aurassa (video) – vakavilta vahingoilta onneksi vältyttiin

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä