HELSINKI
Helsingin poliisilla oli usean poliisipartion vaatinut poliisioperaatio Helsingin Kalliossa sunnuntaina 8. syyskuuta illantaitteessa. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että operaatio sai alkunsa asehavainnosta.
– Poliisi sai sunnuntaina noin kello viiden aikoihin iltapäivällä Hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan Helsingissä Vaasankadulla oli nähty yksi henkilö mahdollisesti ampuma-aseen kanssa, kommentoi Helsingin poliisilaitoksen yleisjohtaja tilannetta.
– Alkutietojen mukaan mieshenkilö oli liikkunut aseen kanssa taloyhtiön sisäpihalla. Paikalle lähti useita poliisipartioita selvittämään tilannetta. Poliisi etsi kuvaukseen sopivaa epäiltyä henkilöä Kallion alueella, ja epäilty henkilö löydettiin läheisestä ravintolasta. Henkilö otettiin kiinni ja kiinniotto sujui rauhallisesti, yleisjohtaja jatkaa.
Poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan tapausta oli edeltänyt tilanne, jossa epäilty oli suusanallisesti uhannut toista henkilöä yksityisasunnossa. Tämän jälkeen mies oli poistunut aseen kanssa talon sisäpihalle.
Tapausta tutkitaan tällä hetkellä Helsingin poliisissa laittomana uhkauksena, mutta rikosnimikkeet voivat tarkentua tutkinnan edetessä.