torstai, 28, maaliskuu, 2024

Heinolassa, Iitissä ja Lahdessa kiinni huumerattijuopot – Lahdessa myös tavattiin etsintäkuulutettu mies ajamasta varastamallaan polkupyörällä

Näitä luetaan

POLIISIUUTISET – PÄIJÄT-HÄME

Poliisia on työllistänyt Päijät-Hämeessä pääsääntöisesti huumeista päihtyneet kuljettajat, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi tapasi myös etsintäkuulutetun miehen, joka ajoi varastamallaan polkupyörällä.

Huumerattijuoppo jäi kiinni kortitta-ajosta jo 16:nnen kerran Lahden keskustassa.

Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana 15. tammikuuta Lahden keskustassa henkilöauton tarkastusta varten. Auton kuljettajaksi osoittautui nelikymppinen mies, jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kortitta-ajo oli miehelle jo 16:s kerta vuoden sisällä.

Etsintäkuulutettu mies ajeli varastamallaan polkupyörällä Lahdessa.

Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana 15. tammikuuta Lahden keskustassa polkupyörällä liikkuneen etsintäkuulutetun, hieman alle 50-vuotiaan miehen.

Poliisipartion selvittäessä asiaa ilmeni, että polkupyörää ja muuta miehen hallussa ollutta omaisuutta on syytä epäillä anastetuksi.

Mies otettiin kiinni etsintäkuulutuksen vuoksi ja lisäksi häntä epäillään varkaudesta.

Jos poliisiuutisemme Hämeen maakunnista kiinnostaa, niin liity ihmeessä Poliisiuutisia Hämeestä -Facebookryhmäämme painamalla tätä tekstiä.

Reilu ylinopeus paljasti huumerattijuopon Valtatie 4:llä Heinolassa.

Liikenteenvalvontaa siviiliautolla suorittanut poliisipartio havaitsi Valtatiellä 4 henkilöauton, jolle mitattiin nopeudeksi 136 km/h rajoituksen ollessa 100 km/h.  

Poliisipartio pysäytti ajoneuvon ja sen kuljettajaksi osoittautui hieman alle 30-vuotias mies. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänen epäillään käyttäneen muuta huumaavaa ainetta.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisi ei kerro tapahtuneelle ajankohtaa.

Ajo-oikeudeton huumerattijuoppo kiinni Iitissä.

Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana 15. tammikuuta Iitissä hieman alle 40-vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta, koska hänet oli määrätty ajokieltoon aikaisemmin.

Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Lisäksi miehen hallusta löytyi vähäinen määrä huumausaineeksi epäiltyä ainetta.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Helsingissä kadonnutta 75-vuotiasta naista – nähty viimeksi Kontulassa iltapäivällä

HELSINKI Helsingin poliisi ei ole ainakaan toistaiseksi julkaissut kadonneesta kuvaa. Helsingin poliisi etsii kadonnutta henkilöä. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan poliisin pyytävän havaintoja...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Crossimopoilija pääsi livahtamaan poliisilta karkuun Helsingissä (video) – poliisi pyytää havaintoja

HELSINKI Poliisin mukaan kuljettaja oli 15–20-vuotias vaaleaihoinen henkilö, jolla on tummat kulmakarvat ja yllään vihreät maastokuvioidut vaatteet. Kengän kannassa oli...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä