puhelimen kuoret

Henkilö jäi junan alle Hämeenlinnassa

Onnettomuus vaikutti useisiin juniin. Junat pääsivät ohittamaan onnettomuuspaikan vajaa tunti onnettomuudesta, jolloin pelastus- ja raivaustyöt oltiin saatu päätökseen.

Julkaistu




HÄMEENLINNA

Hämeenlinnassa sattui tänään illalla vakava onnettomuus. Viranomaiset hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle Hämeenlinnan ja Parolan väliselle raideosuudelle kello 20.13.

VR tiedotti, että kyseessä on henkilövahinko raideliikenteessä. Viranomaisuutisten tietojen mukaan ihminen jäi junan alle. Asiaa ei ole vahvistettu viranomaisten tai VR:n toimesta, mutta eräs junassa matkustanut kansalainen kertoi VU:lle, että kyseessä oli allejäänti.

Onnettomuus vaikutti useisiin juniin. Mm. kello 19.10 aikaan Helsingistä Tampereelle lähtenyt R-juna peruttiin osavälillä Hämeenlinna – Tampere. Matkustajat ohjattiin Intercity 183:een, joka pysähtyi ylimääräiset pysähdykset Parolassa, Iittalassa ja Viialassa.

Myös kello 22.35 Tampereelta Helsinkiin lähtevä R-juna 9734 peruttiin väliltä Tampere-Hämeenlinna. VR:n mukaan matkustajat ohjataan seuraavaan R-junaan 9740 kello 23.35.

Kello 13.02 Rovaniemeltä Helsinkiin lähtenyt Intercity 34 olin onnettomuuden jälkeen myöhässä noin 20 minuuttia, kuten myös kello 18.10 Jyväskylästä Helsinkiin lähtenyt Pendolino 88.

Kello 19.03 Helsingistä Jyväskylään lähtenyt Intercity 149 jäi myöhään noin 70 minuuttia.

Junat pääsivät ohittamaan onnettomuuspaikan iltayhdeksän jälkeen, jolloin pelastus- ja raivaustyöt oltiin saatu päätökseen.

Hämeen poliisi ei ole tiedottanut tapahtuneesta, mutta aluemedia Hämeen Sanomat tietää kertoa, että onnettomuudessa menehtyi yksi henkilö. Asia kerrotaan medialle Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Mies peruutti huumepäissään autolla naisen päälle Riihimäellä

RIIHIMÄKI Hämeen poliisin partio hälytettiin maanantaina päivällä tehtävälle Riihimäelle Peltosaarenkadulla sijaitsevan K- market Ruokosaaren parkkipaikalle. Hämeen...

Poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnassa kaksi huumepäistä kuljettajaa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partiot tapasivat Hämeenlinnan liikenteestä kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena...

IC-junan veturissa havaittiin savua Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Pelastuslaitos hälytettiin Hämeentielle Hämeenlinnan rautatieasemalle tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta liikennevälinepalosta kello 13.27. Kanta-Hämeen...

Tuoreimmat artikkelit

Noin 2000-neliöisessä autokorjaamorakennuksessa paloi Tampereella

TAMPERE Hepolamminkadulla Tampereella sammutettiin keskiviikon vastaisena yönä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen suuresta rakennuspalosta kello 01.14. Pirkanmaan...

Pienkerrostalossa paloi Tornion Putaalla

TORNIO Tornion Putaalla, Putaankadulla sammutettiin rakennuspaloa keskiviikon vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello...

Oiva jäljesti poliisia paenneen kuljettajan Pornaisissa

PORNAINEN Itä-Uudenmaan poliisilla oli viime viikolla takaa-ajotilanne Pornaisissa, josta uutisoimme jo aiemmin. Nyt Itä-Uudenmaan poliisi...

Ulkosaunassa paloi Lieksassa

LIEKSA Kalevankadulla Lieksassa paloi tiistaina illantaitteessa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä rakennuspalosta kello 17.02. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen pelastusryhmänjohtaja...