IMATRA
Torkkelinkadulla Imatralla suoritettiin onnistunut ihmisen pelastusoperaatio sunnuntain vastaisena yönä 7. heinäkuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta ylhäältä kello 01.17.
Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Toni Jaako kertoo, että henkilö oli tuntemattomasta syystä päätynyt koskiuoman jyrkänteen laitaan Imatran valtionhotellin puoleisesta uoman laidasta.
Pelastuslaitos avusti henkilön pois köysien avulla jyrkänteen laidalta Imatran ja Joutsenon paloasemien pelastusryhmien avulla.
Henkilö loukkaantui tilanteessa lievästi. Poliisi selvittää omalta osaltaan syytä, miksi henkilö oli päätynyt aidatun koskiuoman alueelle.