TOHMAJÄRVI
Henkilöauto syttyi palamaan lauantaina 10. elokuuta ennen puoltapäivää Tapiolantiellä Tohmajärvellä. Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kerrotaan, että palo sai alkunsa teknisen vian seurauksena.
– Omistajan nopean toiminnan ansiosta palo ei päässyt leviämään viereiseen rakennukseen. Omistaja onnistui siirtämään ajoneuvoa heti alkuvaiheessa kauemmaksi viereisestä rakennuksesta ja suoritti onnistunutta alkusammutusta pelastushenkilöstön saapumiseen saakka, kehuu Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen asemamestari Jussi Sormunen auton omistajaa.
Pelastushenkilöstön saapuessa kohteeseen, oli palo jo hiipuvassa vaiheessa, joten pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi loppusammutus ja jälkiraivaustyöt. Ajoneuvoa siirrettiin sammutustöiden päätyttyä yläpuolella sijaitsevan sähkölinjan vuoksi. Sähkölinja ei kärsinyt vaurioita.
Ajoneuvo tuhoutui palossa käyttökelvottomaksi. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä liikennevälinepalosta kello 11.50.