Henkilöauto törmäsi matkailuauton perään Kouvolassa: henkilöauton kuljettaja menehtyi – kumpikin ajoneuvo syttyi palamaan

Julkaistu

KYMENLAAKSO

Matkailuauton kuljettaja ei loukkaantunut. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia.

Kymenlaakson pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin liikennevälinepalon sammutustehtävälle Valtatie 6:lle Kouvolaan sunnuntaiyönä 27. marraskuuta kello 00.41. Paikalle hälytettiin myös ensihoitohenkilöstöä Kymenlaakson pelastuslaitokselta sekä Kaakkois-Suomen poliisi, sillä kyseessä oli liikenneonnettomuus.

Kaakkois-Suomen poliisilaitos julkaisi onnettomuudesta tiedotteen, jossa se kertoo, että takaa tullut henkilöauto törmäsi edellä menneeseen matkailuautoon.

Poliisin alustavien tietojen perusteella henkilöauto on tullut Kouvolan suunnasta kohti Elimäkeä ja törmännyt Ruhanmäen kohdalla samaan suuntaan kulkevan matkailuauton perään. Törmäyksen johdosta molemmat ajoneuvot suistuivat peräkkäin kulkusuunnassaan oikealle pientareelle ja syttyivät palamaan.

Henkilöauton kuljettaja menehtyi tapahtumapaikalla. Matkailuauton kuljettaja ei loukkaantunut. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia.

Liikenneonnettomuuden tutkinta jatkuu Kaakkois-Suomen poliisissa Kouvolassa. Tapahtumaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. 

Viikonloppu ollut synkkä Suomen liikenteessä.

Suomen teillä on menehtynyt perjantain ja sunnuntaiyön aikana nyt yhteensä kuusi henkilöä. Pellossa sattui nokkakolari, jossa menehtyi kaksi henkilöä. Hämeenlinnassa nokkakolari vaati yhden kuolonuhrin. Loimaalla kaksi henkilöä menehtyi ulosajossa.

Lauantaina toinenkin kaksi ihmishenkeä vaatinut liikenneonnettomuus.

Lapin pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Lapin poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Rovaniementielle Pelloon lauantaina 26. marraskuuta ennen iltapäiväkahta.

Lapin poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta ensitiedotteen, jossa se kertoi, että kyseessä oli kahden henkilöauton yhteentörmäys. Vastakkaisiin suuntiin liikkuneet autot törmäsivät toistaiseksi tuntemattomasta syystä yhteen.

Onnettomuudessa kuoli kaksi 60-luvulla syntynyttä miestä. Molemmat toimivat ajoneuvoissa kuljettajina. Toisessa ajoneuvoista oli kuljettajan lisäksi matkustaja, joka toimitettiin ensihoidon toimesta hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan. 

Liikenne oli katkaistuna Rovaniementieltä parin tunnin ajan, mutta nyt liikenne kulkee normaalisti.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa, eikä tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Hämeenlinnassa nokkakolari vaati kuolonuhrin perjantaina.

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Hämeen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Kymppitielle Hämeenlinnaan perjantaina 25. marraskuuta aamuseitsemän jälkeen.

Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että vanhemman miehen kuljettama henkilöauto oli ajautunut vastaantulevien ajokaistalle törmäten pakettiauton keulaan.
Molempien autojen kuljettajat vietiin sairaalan. Vastaantulevien ajokaistalle ajautunut vanhempi mies kuoli sairaalassa.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä vammantuottamuksena.

Kaksi henkilöä menehtyi ulosajossa Loimaalla myöhään lauantaina

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin liikennevälinepalon sammutustehtävälle Hannunkadun ja Varastokujan risteykseen Loimaalle myöhään lauantaina 26. marraskuuta. Hälytys tapahtuneesta tehtiin hieman ennen yhtätoista.

Paikalla sammutushenkilöstölle selvisi, että kyseessä oli liikenneonnettomuus, jossa tieltä suistunut henkilöauto oli syttynyt palamaan. Paikalle hälytettiin myös ensihoitohenkilöstöä sekä Lounais-Suomen poliisi. Tieto ulosajosta ja siitä, että kyseessä oli henkilöauto, perustui saamiimme tietoihin, jonka Lounais-Suomen poliisilaitos vahvisti tiedotteella.

Lounais-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta twiitin twittertilillään, jossa se kertoi, että onnettomuudessa menehtyi kaksi henkilöä. Poliisi kertoo myöhemmin tiedotteella, että menehtyneet henkilöt olivat nuoria aikuisia ja että henkilöauto oli törmännyt varastorakennuksen seinään.

Paikalle osunut sivullinen yritti auttaa ja sammuttaa tulipaloa omalla käsisammuttimellaan. Auto oli kuitenkin pahasti vaurioitunut, eikä tuli ollut hallittavissa.

– Paikalle tullut pelastuslaitos sammutti tulipalon, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä onnettomuuden uhrien osalta. Paikalle saapui myös runsaasti nuorisoa ja paikalle järjestettiin kriisiapua, kertoo rikoskomisario Tommi Kosunen.

Poliisi suoritti tapahtumapaikalla paikkatutkintaa ja teknistä tutkintaa yön aikana. Asiasta on myös ilmoitettu onnettomuustutkintakeskukselle.

Poliisi epäilee, että törmäystä on edeltänyt suuri tilannenopeus. Poliisi suorittaa asiassa esitutkinnan sekä kuolemansyyntutkinnan. 

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Tavakseen kortitta ajeleva päihtynyt nainen yritti erehdyttää poliisia Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partio nappasi Hämeenlinnassa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla kuljettajan, jonka epäillään olleen päihtyneenä...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä