KUOPIO
Pohjois-Savossa Kuopiossa suoritettiin perjantaina keskipäivällä ihmisen pelastustehtävä. Tarkempi tehtävänimike oli ihmisen pelastaminen vedestä.
Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kerrotaan, että henkilö oli ollut hiihtämässä Säyneensalon itäpuolella, kun jää oli pettänyt alta.
– Pelastuslaitoksen yksiköt onnistuivat paikantamaan henkilön. Hydrokopteriyksikkö ja pintapelastajat saivat henkilön jäistä ylös, kertoo päivystävä palomestari Teemu Mäkelä.
Henkilö toimitettiin ensihoidon hoidettavaksi, ja ensihoitoyksikkö kuljetti hänet jatkohoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
Pelastuslaitos kehoittaa ihmisiä noudattamaan varovaisuutta jäällä liikkuessa, sekä pukeutumaan asianmukaisesti ja pitämään mukana pelastautumisvälineet.
Hätäilmoitus pelastustehtävästä tehtiin kello 11.22.