INARI
Inarin Inarijärvellä, Hyljelahdessa sammutettiin tiistaina 1. lokakuuta keskipäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Lapin pelastuslaitokselta kerrotaan, että hirsirakenteinen mökki syttyi palamaan.
– Noin 35-neliöinen mökki palaa. Palopaikalle ei pääse autolla, joten pelastuslaitoksen henkilöstöä ja sammutuskalustoa on matkalla veneillä tulipalopaikalle, kommentoi päivystävä palomestari Ville Rankinen Lapin pelastuslaitokselta ennen iltapäiväyhtä.
Rankinen kertoo myöhemmin, että mökki oli hirsirakenteinen ja se tuhoutui tulipalossa täysin.
– Kun pelastuslaitoksen ensimmäiset yksiköt saapuivat kohteeseen, oli rakennus palanut täysin. Syttymissyystä ei ole varmuutta, mutta paikallaolijoiden haastattelun perusteella palo olisi saanut alkunsa rakennuksen terassilta, Rankinen jatkaa.
Kaksi paikalla ollutta henkilöä saivat tilanteessa lieviä palovammoja, jotka aiheuttavat käynnin terveyskeskuksessa.
Tehtävälle hälytettiin Lapin pelastuslaitokselta yhteensä kymmenen pelastusyksikköä. Paikalla oli kaksi pelastuslaitoksen venettä, joilla kuljettiin henkilöstö ja sammutuskalusto tulipalopaikalle. Myös pelastushelikopteri Aslak osallistui tehtävään.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.00.