HELSINKI
Pääkaupunkiseudulla on ollut kateissa useita nuoria, joista Viranomaisuutiset on uutisoinut joko vanhempien luvalla, tai poliisin tuotua katoamisen julki. Viime päivinä kateissa on ollut kaksi 15-vuotiasta tyttöä ja yksi 14-vuotias tyttö.
Uutisoimme torstaina 1. helmikuuta 15-vuotiaasta Lumi -nimisestä tytöstä, josta äiti pyysi havaintoja. Lumi karkasi äidiltään Helsinki-Vantaan lentoasemalla keskiviikkona 31. tammikuuta iltapäivällä puoli kolmen aikoihin.
Äitiä huoletti erityisesti tyttärensä hauras mielenterveys sekä alttius hyväksikäytölle.
Lumi ehti olla karkuteillä hieman yli viisi vuorokautta, kunnes hänen äitinsä kertoo Viranomaisuutisille tytön löytyneen.
– Lumi tuli luokseni, kun lupasin, ettemme lähde heti Ranskaan, äiti kertoo.
Lumi on aiemmin kertonut julkisesti, että syy hänen karkailuun on se, ettei hän halua palata perheen mukana takaisin Ranskaan, koska hänen kaverinsa ovat Suomessa.
15-vuotias Aurora oli viikon verran karkuteillä.
Viranomaisuutiset uutisoi perjantaina 2. helmikuuta kadonneesta tytöstä pääkaupunkiseudulla. Vanhemmat pyysivät havaintoja 15-vuotiaasta Aurora -nimisestä tyttärestään. Vanhempien hätä ja huoli lapsesta oli suuri ja hänet oli saatava turvaan.
Auroran isä kertoi tuolloin, että tyttö oli jättänyt palaamatta sijoituspaikkaansa sunnuntaina 28. Tammikuuta. Tyttö oli jäänyt pääkaupunkiseudulle joko Helsinkiin tai Vantaalle. Isä arveli tuolloin, että tyttö pyörii Tammistossa ja sen lähiympäristössä, Tikkurilassa ja Helsingissä. Hänestä oltiin tehty katoamisilmoitus poliisille.
Maanantaina 5. helmikuuta Auroran isä kertoo Viranomaisuutisille, että tyttö on löytynyt.
Viranomaisuutiset ei tule avaamaan tapausta tarkemmin.
14-vuotias tyttö löytyi onneksi nopeasti.
Viranomaisuutiset uutisoi maanantai-iltana poliisin etsivän pääkaupunkiseudulla kadonnutta nuorta tyttöä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrottiin maanantai-iltana kello 20.01 aikaan, että että Länsi-Vantaalla on kadonnut 14-vuotias tyttö.
Itä-Uudenmaan poliisin katoamistiedote ei ehtinyt olla julki kuin hieman yli puoli tuntia, kun kello 20.35 aikaan Itä-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti tytön löytyneen.
Itä-Uudenmaan poliisi ei avaa katoamistapausta tarkemmin, mutta kiittää kansalaisia havainnoista.