Iisalmen ulosajossa syylliseksi epäillyn vangitseminen jatkuu – menehtynyt nainen ja henkilöauton kuljettajana toiminut mies olivat olleet parisuhteessa ja heillä on myös yhteisiä lapsia

Julkaistu

POHJOIS-SAVO

Pohjois-Savon käräjäoikeus jatkoi Iisalmessa kuolemaan johtaneen onnettomuusauton kuljettajan vangitsemista, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Henkilöautoa kuljettanut noin 30-vuotias mies pidetään vangittuna todennäköisin syin epäiltynä tappoon.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin tiistain 15. marraskuuta ja keskiviikon 16. marraskuuta vastaisena yönä, että henkilöauto oli ajautunut tuntemattomasta syystä ojaan Iisalmessa Kainuuntiellä.

Onnettomuuspaikalla löytyi auton ulkopuolelta henkilö, jonka viranomaiset totesivat kuolleeksi. Menehtynyt oli noin 30-vuotias nainen. Menehtynyt nainen ja henkilöauton kuljettajana toiminut mies olivat olleet parisuhteessa ja heillä on myös yhteisiä lapsia. Poliisi esitti miestä vangittavaksi epäiltynä taposta Itä-Suomen käräjäoikeudessa perjantaina 18. marraskuuta, jolloin hänet myös vangittiin. Pohjois-Savon käräjäoikeus jatkoi miehen vangitsemista, joten hänet pidetään vangittuna todennäköisin syin epäiltynä tappoon.

Poliisi on jatkanut onnettomuuden tutkintaa. Poliisi on mm. selvittänyt kuolemaan johtaneen onnettomuuden syitä, mutta tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei asiasta kerro enempää.

Maakunnassa kaivataan useisiin tapauksiin havaintoja.

Uutisoimme viikolla useista tapauksista, joihin poliisi tarvitsee kansalaisten apua. Kaksi tapauksista on tulipaloja ja loput kaksi liikenteeseen liittyvää. Havaintoja pyydetään Iisalmen lisäksi Kaavilla, Kuopiossa sekä Siilinjärvellä. Kaavin tapaus oli sattunut jo marraskuun alkupuolella.

Autoilija ajoi päin pyöräilijää suojatiellä Kuopion Kelloniemessä ja pakeni heti paikalta.

Maanantaina 14. marraskuuta noin iltayhdeksän aikaan, tapahtui Kuopion Kelloniemessä liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa oli osallisena polkupyöräilijä ja henkilöauto.

Valkoinen henkilöauto oli ajanut Saarijärventietä kohti Kellolahdentien risteystä. Kellolahdentietä Kelloniemen suuntaan oli samaan aikaan Saarijärventien risteykseen ajamassa polkupyöräilijä, joka oli juuri suojatien päällä, kun valkoinen henkilöauto osui polkupyörän takarenkaaseen. Polkupyöräilijä oli kaatunut kyljelleen maahan.

Törmännyt henkilöauto oli saman tien poistunut paikalta Kellolahdentietä keskustaa kohti. Henkilöauton kuljettaja tai hänen käyttämä ajoneuvo eivät toistaiseksi ole poliisin tiedossa. 

Pyöräilijä sai onnettomuudessa lieviä vammoja. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi pyytää asiasta jotain tietäviä ilmoittamaan tietonsa vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Henkilöauton kuljettaja voi ilmoittautua samaan osoitteeseen.

Omakotitalossa paloi Siilinjärvellä.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin rakennuspalon sammutustehtävälle Lehdontielle Siilinjärvelle tiistaina 15. marraskuuta kello 21.22. Paikalle hälytettiin myös Itä-Suomen poliisi.

Itä-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneen tiimoilta tiedotteen, jossa se kertoo, että poliisipartion mennessä paikalle, oli kaksikerroksisen puutalon toinen pääty tulessa ja tuli oli levinnyt myös talon kattorakenteisiin. Paikalla oli useita pelastuslaitoksen yksiköitä sammutustöissä. 

Talon asukkaat olivat havahtuneet aiemmin, että asuntoon oli tullut savunhajua ja mennessään tarkastamaan taloa ulkoapäin, he olivat havainneet autokatoksessa olleiden polttopuiden olevan tulessa. 

Poliisi epäilee tulipaloa tahallaan sytytetyksi ja tutkii tapausta rikosnimikkeellä tuhotyö.

Poliisi pyytää yleisöhavaintoja Siilinjärven Lehdontieltä sekä erityisesti Lehdontie 58 lähistöllä tiistaina illalla ennen tulipaloa liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Kaikki paloon liittyvät tiedot ja havainnot voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 

Savusauna ja tupa paloivat Kaavilla tuntemattomasta syystä marraskuun alkupuolella.

Perjantaiaamuna 4. marraskuuta, Hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että Kaavinkoskentien rannassa oleva Koillis-Tuusniemen kyläyhdistyksen savusauna ja sen yhteydessä oleva tupa on palanut.

Palon havaitsemisen aikaan rauniot savuttivat vielä. Palonsyyntutkinnassa palolle ei ole selvinnyt luonnollista syttymissyytä, eikä palon syttymisajankohdasta ole varmuutta. On mahdollista, että palo on kytenyt pitkään. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus törkeästä vahingonteosta.

Poliisi pyytää havaintoja tulipalosta ja saunapirtin alueella mahdollisesti liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista 1.‒4.11.2022 väliseltä ajalta. Ilmoita havainnoista ja vihjeistä Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjepuhelimen numeroon 0295 415 232 tai sähköpostitse vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Tulva saartoi mökin Iisalmessa

IISALMI Tulva johtuu Luupujoella, Iisalmentiellä olevan sillan alla olevasta jääpadosta. Pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle vahingontorjuntatehtävälle Iisalmen ja...

Vanhempi mies putosi jäihin Iisalmessa – oli onneksi varustautunut pelastusvälineillä

IISALMI Mies pääsi itse pois vedestä 10 minuutin kuluttua jäihin vajoamisesta. Pelastuslaitoksen pintapelastaja otti miehen...

Keskisuomalainen nainen otti laittomasti haltuunsa iisalmelaisen iäkkään naisen pankkikortin ja aiheutti kymmenien tuhansien vahingot

IISALMI Viime kesänä tapahtuneen törkeän maksuvälinepetoksen esitutkinta on valmistunut. Itä-Suomen poliisi pyysi viime vuoden elokuussa vihjeitä...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä