Itä-Uudenmaan poliisi hyllytti yhteensä 21:ltä kaaharilta kortin viikonlopun aikana

Julkaistu

UUSIMAA

Myös kortittomia kuljettajia jäi kiinni.

Viime viikonlopun tilastot Itä-Uudenmaan poliisialitoksen alueella ovat kovien ylinopeuksien osalta karua kerrottavaa, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos. Poliisi hyllytti yhteensä 21:ltä kaaharilta kortin. Rattijuoppoja jäi kiinni muutama.

Perjantain 2. kesäkuuta aamuyhdeksän ja sunnuntai-illan 4. kesäkuuta kello 23.55 välisenä aikana 15:n kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan ja kuuden kuljettajan törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Poliisi tavoitti liikenteestä myös muutaman päihtyneenä kuljettajan sekä neljä kuljettajaa, jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

– Pelkästään yhdellä tieosuudella liikennepoliisisektorimme partiot tavoittivat perjantaina kolme kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näistä mainittakoon 17 -vuotiaalle kuljettajalle kahdeksankympin alueella mitattu lukema 157 kilometriä tunnissa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttina päätyi poliisin haltuun, kertoo komisario Katri Lehti Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

– Viime viikolla valvoimme tuttuun tapaan myös raskasta liikennettä. Sieltä tavoitimme muun muassa ilman kuljettajakorttia liikenteessä olleen kuljettajan ja toisen kuljettajan, joka käytti toisen kuljettajan kuljettajakorttia, Lehti jatkaa.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

Tulipalo tuhosi kesämökin Espoon Nuuksiossa

ESPOO Espoon Nuuksiossa paloi torstaina 18. huhtikuuta illalla. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Kattilantielle...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä