UUSIMAA
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin partioiden haaviin jäi viikonlopun 23.–25. elokuuta aikana useita kortittomia ja päihtyneitä kuljettajia. Myöskään kovilta ylinopeuksiltakaan ei vältytty, joten tehostetulle valvonnalle oli tarvetta. Poliisi suoritti tehostettua liikennevalvontaa valtakunnallisen teeman mukaisesti. Viranomaisuutiset uutisoi valvonnasta viime viikolla.
Mm. yli kymmenen kuljettajan epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Katri Lehti avaa muutamia tapauksia, joissa kyseessä on ollut törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Perjantaina Porvoonväylällä poliisi tapasi 17-vuotiaan kuljettajan, jolle mitattiin nopeudeksi huimat 187 kilometriä tunnissa sekä kuljettajan, jolle mitattiin samalla tieosuudella nopeudeksi 184 kilometriä tunnissa. Sallittu nopeus kyseisellä tieosuudella on 120 kilometriä tunnissa.
Lauantai-iltana Kehä III:lla jäi kiinni kuljettaja, jolle poliisi mittasi kahdeksankympin alueella nopeudeksi 131 kilometriä tunnissa.
Sunnuntaina kiinnijääneistä kaahareista poliisi mainitsee mm. moottoripyöräilijän, joka ajoi toisen ajoneuvon kanssa kilpaa yöllä Vantaalla. Kuljettajalle mitattu nopeus oli huimat 158 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella.
Toinen kiireinen kuljettaja tavoitettiin niin ikään yöllä Vantaalta Kehä III:lta. Tälle kuskille poliisi mittasi kahdeksankympin alueella nopeudeksi 157 kilometriä tunnissa.
Illan viimeinen kaahari jäi kiinni iltakuudelta Mäntsälässä. Poliisi mittasi ajoneuvon keskinopeudeksi puolen kilometrin matkalla 163,5 kilometriä tunnissa. Kyseisellä matkalla suurin sallittu nopeus olisi saanut olla 60 kilometriä tunnissa.
Kaikkien näiden edellä mainittujen kuljettajien ajokortit päätyivät poliisin haltuun.
Tällä viikolla valvontateemana koko valtakunnassa on sähköpotkulautailua koskevien säännösten noudattaminen.