MIKKELI
Itä-Suomen poliisin partioita työllisti Etelä-Savossa mm. useat päihtyneet kuljettajat. Poliisipartiot tapasivat nimittäin Mikkelin liikenteessä perjantaina 6. syyskuuta yhteensä kolme päihtynyttä kuljettajaa, joista yksi aiheutti lukuisia omaisuusvahinkoja.
Autoilija puhalsi yli kaksi ja puoli promillea.
Poliisin partio pysäytti perjantai-iltana kello 20.38 aikaan Poppelitiellä henkilöauton tarkastaakseen sen kuljettajan ajokunnon. Tarkastuksen yhteydessä partio suoritti autoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen, johon hän puhalsi 1,14 mg/l. Kyseinen tulos vastaa 2,59 promillea.
Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Ajo-oikeudeton kuljettaja huumepäissään – hallusta löytyi vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta.
Poliisin partio pysäytti myöhään perjantaina kello 22.55 aikaan Savilahdenkadulla henkilöauton tarkastaakseen sen kuljettajan ajokunnon. Partio suoritti autoa kuljettaneelle miehelle seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Lisäksi partiolle selvisi, että mieheltä ei löytynyt ajo-oikeutta ja hänen hallussaan oli vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehen hallussa ollut epäilty huumausaine takavarikoitiin.
Autoilija aiheutti vahinkoa lukuisiin autoihin.
Yrjönkatu 2:n parkkipaikalla henkilöauto ajautui kovalla nopeudella päin useita henkilöautoja myöhään perjantaina. Itä-Suomen poliisin tietojen mukaan ainakin kuuteen henkilöautoon aiheutui vaurioita.
Kyseinen henkilöauto oli tullut kovalla vauhdilla Polenikatua pitkin ylittäen Puistokadun ja päätyen Yrjönkatu 2:n parkkipaikalle. Tiettävästi henkilövahinkoja ei törmäyksessä aiheutunut.
Törmäyksen aiheuttaneen henkilöauton kuljettaja sekä muut autossa olleet henkilöt olivat poistuneet jalkaisin tapahtumapaikalta, mutta poliisilla on tiedossa heidän henkilöllisyydet.
Törmäyksen aiheuttaneen henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 23.05.