Kaaharilla vauhtia 209 km/h Lahdenväylällä – Helsingissä perjantai-illan aikana yhdeksän korttia kesälaitumille

Julkaistu

HELSINKI

Tapauksesta twiittaa Helsingin poliisilaitoksen liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein.

Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Dennis Pasterstein kertoo usein twittertilillään raportteja Helsingin kentältä, ja tällä kertaa Pasterstein raportoi perjantai-illan 21. huhtikuuta aikana hyllylle otetuista ajokorteista.

Pasterstein kertoo twiitissään saaneen työkännykkäänsä yöllä viestin kollegalta, jossa luki poliisin hyllyttäneen yhdeksän ajokorttia illan aikana. Vakavin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen tapahtui Lahdenväylällä, kun kuljettaja ajoi yli kahtasataa. Poliisin tutka näytti varmuusvähennyksen jälkeen 209:n kilometrin tuntinopeutta nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa.

Poliisi oli mitannut Helsingissä myös muita törkeitä ylinopeuksia.

Lauttasaaren sillalla kuljettaja ajoi 94:n kilometrin tuntinopeudella nopeusrajoituksen ollessa 50 kilometriä tunnissa. Tuusulanväylällä poliisi puolestaan mittasi 163:n kilometrin tuntinopeuden nopeusrajoituksen ollessa 80 kilometriä tunnissa.

– Tervetuloa Helsinkiin, noudata nopeusrajoituksia, Pasterstein toivottaa.

Lue myös:

    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    12-vuotias poika puukotti saman ikäistä poikaa käteen Ruoholahden koulun pihassa Helsingissä

    HELSINKI Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa se epäilee 12-vuotiaan pojan pahoinpidelleen saman ikäisen pojan törkeästi...

    Kuriton katujuhla aiheutti liikennehaittaa Helsingissä

    HELSINKI Mielenilmauksen järjesti Elokapina yhdessä Emilia-ryhmän, A-ryhmän sekä Opiskelijat leikkauksia vastaan! -opiskelijaliikkeen kanssa. Helsingissä oli liikennehaittaa...

    Helsingin Oulunkylässä poliisioperaatio sunnuntai-iltana – mies liikkui aseen kanssa

    HELSINKI Mies oli käyttäytynyt myös uhkaavasti ohikulkijoita kohtaan. Helsingin poliisilla on ollut poliisioperaatio Helsingin Oulunkylässä...

    Tuoreimmat artikkelit

    Palokunta rakennuspalotehtävälle Juuassa – kysssä olikin vanhan talon purkujätteiden poltto

    JUUKA Pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Juukaan Mertalantielle aikaisin tiistaina 16. huhtikuuta aamulla. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos sai...

    Vasta ajokortin saaneen nuoren ohitus pieleen Lammilla – auto katon kautta ympäri ojaan

    HÄMEENLINNA Nykyisin Hämeenlinnaan kuuluvalla Lammilla tapahtui raju ulosajo maanantaina 15. huhtikuuta illansuussa. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

    Pieksämäellä anastettiin kaksi isoa kaapelikelaa – poliisi pyytää havaintoja

    PIEKSÄMÄKI Itä-Suomen poliisi tutkii Pieksämäellä epäiltyä törkeää varkautta. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Pieksämäeltä, Vanajantien varrella...

    Poliisilla onnistunut rattijuopon takaa-ajo Oulussa

    OULU Oulun poliisilla oli maanantaina 15. huhtikuuta illalla takaa-ajotilanne Oulussa. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan poliisin...

    Yhteistyössä



    Intiimisheivaustuotteet netistä