torstai, 28, maaliskuu, 2024

Kaaharit, rattijuopot, pahoinpitelyt sekä häiriötehtävät työllistivät Pohjanmaan poliisia viikonloppuna

Näitä luetaan

POHJANMAAN POLIISILAITOKSEN ALUE

Kulunut viikonloppu sujui poliisin näkökulmasta normaaleissa merkeissä, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Sunnuntai-ilta oli kuitenkin huomattavasti vilkkaampi kuin yleensä.

Kuluneena viikonloppuna Pohjanmaan poliisilla oli yhteensä 465 tehtävää. Viikonloppu oli tavanomainen, jossa tehtävät painottuivat yövuoroihin. Poliisilain perusteella kiinniotettuna oli 22 henkilöä ja rikosperusteisesti 14 henkilöä. Tänäkin viikonloppuna kiinniotot painottuivat lähinnä rattijuopumustapauksiin.

Pahoinpitelyjä poliisi kirjasi viikonloppuna yhteensä 11 kappaletta. Näistä neljä tapahtui yksityisellä paikalla.

Törkeitä rattijuopumuksia oli kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Vahvasti päihtyneet kuljettajat tavattiin Kauhavalla, Seinäjoella, Kurikassa, Lapualla, Lestijärvellä, Kokkolassa, Kuortaneella sekä Isokyrössä.

Tavallisia rattijuopumuksia oli viikonlopun aikana vain yksi, kun Kokkolassa henkilöauton kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen. 

Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia poliisi kirjasi viikonloppuna yhteensä kuusi kappaletta.

Auto junaraiteille Isokyrössä – kuljettaja kovassa humalassa.

Isokyrössä mies päätyi henkilöautollaan junaraiteille ja törkeän rattijuopumuksen lisäksi häntä epäillään myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kisailijoiden kortit hyllylle Vaasanpuistikolla Vaasassa.

Perjantai-iltana 27. toukokuuta kello 22.45 aikaan Vaasanpuistikolla Vaasan keskustassa, poliisia vastaan ajoi kovalla nopeudella kaksi henkilöautoa. Autoille mitattiin nopeudeksi 104 km/h nopeusrajoituksen ollessa 40 km/h.

Molempien autojen kuljettajat määrättiin ajokieltoon.

Kaaharilla vauhtia yli tuplat sallittuun nopeuteen nähden Seinäjoella.

Perjantai-iltana 27. toukokuuta kello 19.35 aikaan Seinäjoella Länsitiellä, poliisi mittasi 123 km/h nopeuden paikassa, jossa on 60 km/h nopeusrajoitus. Myös tämä kuljettaja määrättiin ajokieltoon. 

Kultajuhlinta työllisti poliisia.

Myöhään sunnuntai-iltana 29. toukokuuta juhlittiin Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen MM-kultaa laajasti poliisilaitoksen alueen keskustoissa. Paljon porukkaa oli liikkeellä ja tämä aiheutti paljon häiriö ja pahoinpitelytehtäviä.

Illan aikana poliisi kirjasi 71 tehtävää ja otti kiinni yhdeksän henkilöä. 

Lähteenä: Pohjanmaan poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä