Kahdessa karhujahdissa käytettiin laittomia keinoja – kahta epäillään metsästysrikoksesta ja viittä törkeästä metsästysrikoksesta

Julkaistu

KOUVOLA

Toisessa rikoksessa kahta henkilöä epäillään metsästysrikoksesta ja toisessa viittä henkilöä törkeästä metsästysrikoksesta.

Kaakkois-Suomen poliisi on tutkinut Kouvolan Valkealassa vuoden 2022 elo-syyskuun vaihteessa järjestettyjä kahta karhujahtia, joissa epäilyksen mukaan on käytetty metsästyslain vastaisia menetelmiä, tiedottaa Kaakkois-Suomen poliisilaitos. Poliisin mukaan epäiltynä rikoksista on useampia henkilöitä. Poliisin esitutkinnat tapauksista ovat valmistuneet ja asiat siirtyvät syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjäalueelle.

Ensimmäinen epäillyistä rikoksista tapahtui elokuun viimeisenä päivänä. Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen alueella järjestettiin 31. elokuuta poikkeusluvalla karhujahti, jonka aikana epäillään käytetyn metsästyslaissa kiellettyä menetelmää, ihmisen perustamaa ravintohoukutinta. 

Poliisin esitutkinnassa on käynyt ilmi, että kaksi henkilöä on aloittanut karhun jäljestämisen ruokintapaikan välittömästä läheisyydestä Valkealassa myöhään illalla 30. elokuuta. Havainnon ruokintapaikalla olevasta karhusta he saivat riistakameran kautta. Jäljestäminen aloitettiin noin puolitoista tuntia karhun ruokintapaikkavierailun jälkeen. 

Ruokintapaikka ja riistakamera kuuluvat toiselle rikoksesta epäillyistä. Havaittuaan karhun vierailun, riistakameran omistajan epäillään menneen metsästyskoiransa kanssa ruokintapaikalle ja laskeneen koiran vapaaksi karhun jäljelle. Aluksi karhua on jäljestetty kahden ravintohoukuttimesta tietoisen henkilön toimesta yön yli. Aamun aikaisina tunteina jäljestykseen on liittynyt lisää henkilöitä. Elokuun viimeisen päivän aamuna noin kello viiden aikaan, karhulle pyydettiin pyyntilupa, joka myös myönnettiin. Jahti päättyi lopulta ilman saalista. 

Kahta karhua ravintohoukuttimelta jäljestänyttä henkilöä epäillään metsästysrikoksesta. Henkilöt ovat kiistäneet rikoksen esitutkinnassa. Muita karhujahtiin osallistuneita ei epäillä rikoksesta, sillä heidän ei epäillä tienneen, että karhun jäljestys aloitettiin ruokintapaikalta. 

Viiden henkilön epäillään syyllistyneen törkeään metsästysrikokseen.

Toinen syyteharkintaan siirtyvistä metsästysrikoksista epäillään tapahtuneen niin ikään Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen alueella poikkeusluvalla järjestetyssä karhujahdissa 3. syyskuuta. 

Poliisin suorittamassa esitutkinnassa on käynyt ilmi, että Riistakeskuksen hankkeeseen liitetystä, Valkealassa sijainneesta riistakamerasta on lähetetty Riistakeskukselle sekä kahdelle paikalliselle metsästäjälle kuvia karhusta, joka on 3. syyskuuta aamuyön aikana ollut ruokintapaikalla useita tunteja. 

Toisen karhukuvat saaneen henkilön epäillään pyytäneen tuntemiaan metsästäjiä jäljestämään karhua aamulla noin kaksi tuntia sen jälkeen, kun karhu on poistunut ruokintapaikalta. Karhun jälkeä on haettu ensin ruokintapaikan välittömästä läheisyydestä kameran omistavan henkilön metsästyskoiralla, ja hetken päästä jäljestystä on jatkettu paikalle kutsutun toisen metsästäjän koiralla. 

Karhua jäljestettiin iltapäivään saakka, kunnes saadun näköhavainnon perusteella on noin tunnin viiveellä pyydetty ja saatu karhulle pyyntilupa. Pyyntiluvan jälkeen koolle kutsuttiin karhujahti. Karhu kaadettiin noin 20 minuutin kuluttua koolle kutsusta ja pyyntiluvan saamisesta. Jahtimiehet eivät ehtineet saapua paikalle ennen karhun kaatamista. 

Karhun jäljestykseen on sen alkuhetkillä osallistunut yhteensä viisi henkilöä eri rooleissa. Heitä kaikkia epäillään törkeästä metsästysrikoksesta. Kaikki heistä ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen. Karhun ampunutta henkilöä ei epäillä rikoksesta, sillä esitutkinnassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella voitaisi epäillä karhun hänen olleen tietoinen karhun metsästyksessä käytetyn ravintohoukutinta. 

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Tulipalo tuhosi Karhulan uimahallin saunan Kotkassa

KOTKA Kotkassa sammutettiin rakennuspaloa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla. Kymenlaakson pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Karhulan...

Kotkassa valvotaan sekä liikennettä, että pysäköintiä tehostetusti ensi viikon keskiviikkona

KOTKA Kaakkois-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin ja Kotkan kaupungin järjestävän yhteisen valvontatempauksen osana poliisin liikenneturvallisuuden teemaviikkoa. Kaakkois-Suomen...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä