Kaksi henkilöä otettu kiinni Kuopion viikonloppuisesta henkirikoksesta epäiltynä

Julkaistu

POHJOIS-SAVO

Poliisi tutkii Kuopiossa viikonloppuna tapahtunutta henkirikosta tappona ja suorittaa teknistä tutkintaa, tiedottaaItä-Suomen poliisilaitos. Kaksi epäiltyä on otettu kiinni ja heidän mahdollista osallisuuttaan tekoon selvitetään kuulusteluissa.

Poliisi sai lauantaina 7. toukokuuta tiedon menehtyneestä mieshenkilöstä, joka oli löytynyt asunnostaan Kuopion Neulamäeltä, Jaamantieltä. Tapahtumapaikalla poliisi totesi henkilön menehtyneen ulkoisen väkivallan seurauksena. Menehtynyt on kuopiolainen ja iältään 64-vuotias. Henkirikos tapahtui perjantain 6. toukokuuta kello 13 ja lauantain 7. toukokuuta kello 13.30 välisenä aikana. 

Poliisi tutkii asiaa tappona ja suorittaa teknistä tutkintaa. Kaksi epäiltyä on otettu kiinni ja heidän mahdollista osallisuuttaan tekoon selvitetään kuulusteluissa. Mahdollinen vangitsemisvaatimus on jätettävä käräjäoikeudelle viimeistään keskiviikkona 11. toukokuuta kello 12. 

Poliisi kiittää saaduista vihjeistä tapaukseen liittyen. Voit edelleen ilmoittaa poliisille havaintosi tai muut tietosi tapaukseen liittyen Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 

Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Saunamökki paloi tuntemattomasta syystä Kuopiossa

Kuopion Sorsasalossa Selluntiellä sijaitsevassa saunamökissä syttyi tulipalo myöhään perjantaina 1. maaliskuuta. Pohjois-Savon pelastuslaitos sai...

Tulipalo tuhosi hirsirunkoisen mökin Tuusniemellä

Tuusniemellä Kojanlahdentiellä sijaitsevassa mökissä syttyi tulipalo perjantaina iltapäivällä 1. maaliskuuta. Pohjois-Savon pelastuslaitos sai ilmoituksen...

Poliisi varoittaa venäjänkielisistä, poliisina esiintyvistä huijareista

Itä-Suomen poliisi varoittaa venäjänkielisistä, poliisina esiintyvistä huijareista. Venäjänkielisille henkilöille on tullut Itä-Suomessa huijaussoittoja, joissa...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä