LAPUA
Viranomaisuutiset on uutisoinut Lapualla viime viikonloppuna tapahtuneesta epäillystä törkeästä väkivaltarikoskokonaisuudesta. Asiasta vinkkasi tuolloin Viranomaisuutisille useampi paikkakuntalainen silminnäkijä.
Viranomaisuutisten tietojen mukaan Ammattikoulunkadulla sijaitsevassa kiinteistössä tapahtui viikonloppuna kaksi eri väkivallantekoa kahden miehen toimesta. Pohjanmaan poliisista vahvistetaan asia VU:lle.
Pohjanmaan poliisi vaati tiistaina 1. lokakuuta vuonna 1982 ja vuonna 1986 syntyneitä miehiä vangittavaksi epäiltynä kahteen törkeään ryöstöön. Miehet vangittiin Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden päätöksellä todennäköisin syin epäiltynä kyseisiin tekoihin.
Syytteen noston määräpäivä on 28. marraskuuta.
Käräjäoikeuden asiakirjoista selviää, että tekoajaksi on merkitty perjantai 27. syyskuuta. VU:n tietojen mukaan epäillyt rikokset tapahtuivat lauantain 28. syyskuuta vastaisena yönä, eli kyseessä on ollut iltayö.
Tästä kyse.
Ammattikoulunkadulla Lapualla sijaitsevassa kiinteistössä tapahtui lauantain 28. syyskuuta vastaisena yönä kaksi vakavaa väkivallantekoa.
Toisessa tapauksessa 36-vuotiaalle miehelle aiheutettiin puolenyön aikoihin vammoja mm. teräaseella. Tekopaikkana on asunto, jossa uhri asuu. Uhriin kohdistettiin väkivaltaa nyrkkiraudalla ja teräaseella. Uhri sai teräaseella aiheutettuja vammoja käteensä ja nyrkkiraudalla aiheutettuja vammoja ainakin päähän. Uhrille laitettiin käteen ja päähän tikkejä.
VU:n tietojen mukaan teosta epäillyt kaksi miestä anastivat uhrilta puhelimen, viinaa sekä asunnon avaimet.
Silminnäkijät kertovat, että lauantain vastaisena yönä tapahtui samojen miesten toimesta myös toinen vakava väkivallanteko samassa kiinteistössä, muttei samassa asunnossa. Viranomaisuutisten toimitus on nähnyt kuvan toisen uhrin kasvoista ja se oli karua katseltavaa. Hänelle oli aiheutettu rajuja vammoja ainakin kasvoihin.
Tapaukset tulivat Pohjanmaan poliisin tietoon vasta myöhemmin lauantaina. Pohjanmaan poliisin tekninen rikostutkinta oli suorittamassa kiinteistössä rikosteknistä tutkintaa lauantai-iltana useiden tuntien ajan.
VU:n tekemän selvityksen mukaan epäillyt ovat paikkakuntalaisia miehiä. Kummallakin epäillyllä on aiempaa rikostaustaa. Toinen epäilty on tuomittu vakavasta väkivallanteosta ja hän on vapautunut vankilasta tänä vuonna.
VU:n toimitus tavoitti Pohjanmaan poliisin kommentoimaan tapausta. Poliisi oli asiasta vähäsanainen viitaten keskeneräiseen tutkintaan.
– Tällä hetkellä olemme edenneet tutkinnassa siihen vaiheeseen, että rikosnimikkeeksi on tarkentunut törkeä ryöstö. Muuta en voi tässä vaiheessa kertoa, kommentoi rikoskomisario Jari-Matti Marttala Pohjanmaan poliisilaitokselta VU:lle maanantaina 30. syyskuuta.