[responsivevoice_button voice=”Finnish Female” buttontext=”Kuuntele uutinen”]
JOENSUU – ENO
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tänään vanginnut kaksi nuorta miestä lauantaina 27.6.2020 Enossa tapahtuneeseen apteekkiin kohdistuneeseen murtoon liittyen. Miehet vangittiin todennäköisin syin epäiltynä varkauteen ja huumausainerikokseen. Vangituista toinen on alle 18-vuotias kontiolahtelaismies ja toinen noin 20-vuotias joensuulaismies.
Poliisi sai lauantaina 27.6.2020 klo 03:55 ilmoituksen, jonka mukaan Joensuussa Enon taajamassa Niskantie 19 osoitteessa sijaitsevaan apteekkiin oli murtauduttu. Poliisin suorittamassa tapahtumapaikkatutkinnassa ilmeni, että apteekin julkisivuikkuna oli rikottu ja rikotun ikkunan kautta oli päästy sisälle apteekin tiloihin. Tekijät olivat poistuneet paikalta ennen poliisin paikalle tuloa. Apteekista oli anastettu huomattava määrä huumausaineeksi luokiteltuja lääkkeitä.
Kaksi aiemmin viikonloppuna ja tällä viikolla pidätettyinä ollutta nuorta miestä on vapautettu. He ovat kuitenkin edelleen rikoksesta epäiltyinä molempiin rikosnimikkeisiin. Valtaosa anastetuista lääkkeistä on takavarikoitu viikonlopun aikana epäiltyjen hallusta.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa. Syyte asiassa on nostettava 14.10.2020 mennessä.
Edelleen havainnot tapahtumiin liittyvistä liikkeistä Enon taajamassa voi ilmoittaa poliisille Itä-Suomen poliisilaitoksen päivystysnumeroon puh: 0295 415 455 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
Lähde ja teksti: Poliisi