tiistai, 16, elokuu, 2022
KotiUutiset maakunnittainEtelä-SavoKaksi rattijuoppoa sekä kaahari kiinni Etelä-Savossa - toinen rattijuopoista hävisi juoksukilpailun poliisia...

Kaksi rattijuoppoa sekä kaahari kiinni Etelä-Savossa – toinen rattijuopoista hävisi juoksukilpailun poliisia vastaan

ETELÄ-SAVO

Poliisia on työllistänyt torstai-illan 4. elokuuta ja perjantaiyön 5. elokuuta välisenä aikana muutamat liikennerikokset, selviää Itä-Suomen poliisilaitoksen Etelä-Savon alueen tiedotteesta. Kiinni jäi kaksi vahvasti päihtynyttä rattijuoppoa sekä kaahari.

Ajo-oikeudeton rattijuoppo ei välittänyt poliisin pysäytysmerkistä Kangasniemellä – lähti lopulta juosten poliisia karkuun.

Kangasniemellä poliisipartio havaitsi torstai-iltana epävarmasti liikkuvan henkilöauton, jonka poliisi päätti pysäyttää tarkastusta varten. Auto ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi hiljaisella vauhdilla välittämättä poliisiauton pysäytysvaloista.

Jonkun ajan kuluttua auto pysähtyi ja kuljettajana ollut mies lähti juosten pakoon. Perään lähtenyt poliisipartion jäsen tavoitti miehen noin 500 metrin juoksun jälkeen.

Paikkakuntalainen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,69 mg/l, joka on promilleissa 1,57 promillea, eikä hänellä ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Mies kuljetettiin poliisiasemalle kiinniotettuna ja poliisilaitoksella hän puhalsi tarkkuusalkometriin 0,58 mg/l, joka on promilleissa 1,32 promillea.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Vahvasti päihtynyt ulkomaalainen kuljettaja törmäsi ajokiellossa olleella autolla pysäköityyn autoon Juvalla.

Juvalla henkilöauto oli törmännyt pysäköitynä olleeseen henkilöautoon perjantaina alkuyöstä.

Paikalle mennyt poliisipartio tavoitti paikalta ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään kuljettaneen törmännyttä autoa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin peräti 2,72 promillea.  

Asiaa selvitettäessä ilmeni, että törmäillyt auto oli katsastamaton ja ajokiellossa. Mies kuljetettiin verikokeeseen ja tämän jälkeen hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen sekä ajoneuvorikkomukseen.

Kaaharilla ylinopeutta 93 km/h Savonlinnassa.

Savonlinnassa poliisipartio mittasi Nojamaan suoralla henkilöautolle nopeudeksi 173 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h.

Autoa kuljetti noin 20-vuotias paikkakuntalainen mies, joka määrättiin ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos







KUOLINTAPAUKSET

Somet haltuun

47,692FanitTykkää
1,311SeuraajatSeuraa
0SeuraajatSeuraa
404SeuraajatSeuraa

Luetuimmat uutiset 48h

TUOREIMMAT UUTISET



KADONNEET HENKILÖT



POLIISI PYYTÄÄ VIHJEITÄ

PELASTUSLAITOS



MERI- JA RAJAVARTIOSTO



Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.