Eurajoella liikkuu todennäköisesti pyromaani – viime yönä paloi kaksi varastorakennusta, aiemmin kolme muuta rakennusta

Julkaistu



EURAJOKI

Satakunnassa Eurajoella sammutettiin perjantain vastaisena yönä kahta rakennuspaloa. Satakunnan pelastuslaitokselta kerrotaan, että Lauhtuntiellä oli syttynyt kahdessa varastorakennuksessa syttyi tulipalo.

– Kun pelastuslaitos pääsi kohteisiin, olivat noin 200-neliöiset varastorakennukset jo täyden palon vaiheessa, kertoo päivystävä palomestari Perttu Kuhanen Satakunnan pelastuslaitokselta.

Varastorakennukset tuhoutuivat palossa. Pelastuslaitos onnistui estämään palon leviämisen muihin rakennuksiin.

Paloista ei aiheutunut henkilövahinkoja. Niiden syttymissyistä ei ole tietoa.

Hätäilmoitukset keskisuurista rakennuspaloista tehtiin kello 02.48 ja 03.03.

Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi selvittää perjantaiöisten lisäksi myös aiemmin Eurajoella tapahtuneita tulipaloja.

Lounais-Suomen poliisi epäilee, että molemmat palot ovat tahallaan sytytettyjä. Eurajoella on ollut aiemmin kuluvana vuonna sekä viime vuoden loppupuolella vastaavia paloja, joita poliisi tutkii samassa kokonaisuudessa. 

Aiemmat palot ovat olleet 15. tammikuuta Lauhtuntiellä, jossa paloi piharakennus. Tätä ennen 6. marraskuuta paloi Isoniityntiellä niin ikään talon ulkorakennus ja 5. marraskuuta Verkkokarintiellä vanha navettarakennus.

Poliisi pyytää viime yön Lauhtuntien tapahtumiin liittyen havaintoja. Erityisesti poliisi kaipaa tietoja palojen lähialueella tapahtuma-aikaan mahdollisesti polkupyörällä liikkuneesta henkilöstä. 

Ensimmäinen ilmoitus hätäkeskukseen paloista tuli kello 2.48 yöllä. Poliisi kaipaa tietoja myös alueella mahdollisesti olevista valvonta- tai riistakameroista.

Poliisi pyytää kaikkia viime yön paloihin ja myös aiempiin paloihin mahdollisesti liittyviä havaintoja joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi epäilee Porin Itsenäisyydenkadulla tapahtunutta tulipaloa tuhopoltoksi

PORI Itsenäisyydenkadulla Porissa paloi keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 15.49. Satakunnan pelastuslaitoksen päivystävä...

Kulmahiomakoneesta lentäneet kipinät sytyttivät maastopalon Porissa

PORI Heleniuksentiellä Porissa sammutettiin maastopaloa keskiviikkona iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta kello 13.44. Satakunnan pelastuslaitoksen...

Rattijuoppo puhalsi hurjat lukemat Säkylässä – ajoi keskustan tuntumassa lopulta auton ojaan

SÄKYLÄ Säkylässä sattui eilen maanantaina iltapäivällä yhden ajoneuvon liikennevahinko. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan Hätäkeskuksen vastaanottaneen useita...


Tuoreimmat artikkelit

Vapaa-ajan asunnon pihassa paloi kaksi erillistä rakennusta ja maastoa Lappajärvellä

LAPPAJÄRVI Mikkosentiellä Lappajärvellä sammutettiin lauantaina alkuiltapäivästä syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.42. Etelä-Pohjanmaan...

Tulipalo tuhosi neljä rivitaloasuntoa Kärsämäellä – poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi

KÄRSÄMÄKI Alavantiellä Kärsämäellä sammutettiin lauantain vastaisena yönä ja aamulla rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Vapaa-ajan asunnon pihassa paloi kaksi erillistä rakennusta ja maastoa Lappajärvellä

LAPPAJÄRVI Mikkosentiellä Lappajärvellä sammutettiin lauantaina alkuiltapäivästä syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.42. Etelä-Pohjanmaan...

Tulipalo tuhosi neljä rivitaloasuntoa Kärsämäellä – poliisi epäilee paloa tahallaan sytytetyksi

KÄRSÄMÄKI Alavantiellä Kärsämäellä sammutettiin lauantain vastaisena yönä ja aamulla rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...