perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Kaksi vesipelastustehtävää Tampereella: toisessa pelastettiin nuorta henkilöä – toisessa etsittiin henkilöä vedestä

Näitä luetaan

PIRKANMAA

Ensimmäinen vesipelastustehtävä oli myöhään perjantaina 12. elokuuta ja toinen lauantaiaamuna 13. elokuuta.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen pelastushenkilöstöä on hälytetty perjantai-iltayön ja lauantaiaamun välisenä aikana kahdelle eri vesipelastustehtävälle Tampereelle.

Ensimmäinen hälytys vesipelastustehtävästä tehtiin puolenyön aikoihin kello 23.49 Jalkasaareen. Nuori henkilö oli lähtenyt uimaan toistaiseksi tuntumattomasta syystä. Rannalla olleet muut nuoret olivat huomanneet henkilön kelluvan vedessä noin kymmenen metrin päässä liikkumattomana. Yksi rannalla olleista nuorista lähti pelastamaan vedenvarassa ollutta henkilöä ja sai kuljetettua hänet rantaan, josta hänet saatiin siirrettyä ensihoidon huomaan.

Toinen hälytys vesipelastustehtävästä tehtiin lauantaiaamuna kello 8.38. Pelastuslaitos sai vesipelastustehtävän Pyhäjärvelle. Soutuvene oli ajelehtinut lähellä rantaa. Pelastuslaitos haravoi aluetta pintapelastajien, veneiden sekä lääkärihelikopterin avulla. Mitään merkkejä hädässä olevista henkilöistä ei havaittu.

Lähteenä: Pirkanmaan pelastuslaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä