OULU
Koulukadulla Oulussa suoritettiin onnistunut ihmisen pelastusoperaatio torstaina 12. syyskuuta alkuiltapäivästä. Tehtävästä uutisoi aluemedia Kaleva. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan medialle, että kerrostalon katolla sijaitsevalla rakennustyömaalla loukkaantui henkilö ja hänet piti saada alas.
– Palokunta joutui käyttämään tilanteessa nostolavaa, jotta loukkaantunut henkilö saatiin katolta pois, Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kommentoidaan medialle.
Nostolavan käytön vuoksi Koulukatu jouduttiin sulkemaan hetkellisesti liikenteeltä.
Pelastuslaitokselta ei osattu kommentoida loukkaantumisen syytä. Sen verran kuitenkin tiedossa oli, etteivät henkilön vammat olleet hengenvaarallisia.
Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta hälytettiin tehtävälle kolme pelastusyksikköä.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta ylhäältä kello 12.45.