KANGASALA
Sisä-Suomen poliisilaitoksella, Kangasalan poliisiasemalla on esitutkinnassa Kangasalla, Kaarina Maununtyttärentiellä perjantaina 24. toukokuuta noin kello 23.45 aikaan tapahtunut henkilöauton ulosajo, jonka seurauksena yksi henkilö menehtyi ja kaksi loukkaantui vakavasti.
Olemassa olevien tietojen perusteella henkilöauto on tullut Valkeakosken suunnasta ja ajautunut ulos oikealle kääntyvässä mutkassa tien vasemmalle puolelle kovalla nopeudella. Henkilöautossa on ollut tapahtuma-aikaan yhteensä kolme henkilöä, eikä olemassa olevien tietojen perusteella ulosajoon liity ulkopuolisia henkilöitä tai ajoneuvoja.
– Asian esitutkinta on edistynyt kuluneen viikon aikana mm. asianosaisten kuulusteluilla ja teknisellä tutkinnalla. Suoritetuissa kuulusteluissa ulosajossa loukkaantuneet henkilöt ovat kertoneet, että ajoneuvon kuljettajana on toiminut ulosajossa menehtynyt henkilö, kertoo esitutkintaa johtava rikoskomisario Tuomas Luhtaniemi Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
Uutisoimme tiistaina 28. toukokuuta Ylen uutiseen viitaten, että poliisi tutkisi tapausta autoa kuljettaneen henkilön osalta törkeänä kuolemantuottamuksena, törkeänä vamman tuottamuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä rattijuopumuksena. Poliisin viimeisimmästä tiedotteesta voidaan päätellä, ettei rikosnimikkeenä ole ainakaan törkeä kuolemantuottamus.
Poliisi jatkaa asian esitutkintaa mm. teknisellä tutkinnalla. Poliisi ei kommentoi miltään osin asianosaisten yksityiselämään, henkilökohtaisiin olosuhteisiin tai terveydentilaan liittyviä tietoja.