Känninen ”vänkäri” tarttui matkailuauton hallintalaitteisiin huonolla menestyksellä Lammilla – Tervakoskella jäi kiinni ajo-oikeudeton huumerattijuoppo

Julkaistu

KANTA-HÄME

Poliisilla on ollut rauhallinen vuorokausi Kanta-Hämeessä ainakin julkituotavien tehtävien osalta, selviää Hämeen poliisilaitoksen tiedotteesta. Poliisi kertoo kahdesta tehtävästä, joista toinen sijoittuu Hämeenlinnan Lammille ja toinen Janakkalan Tervakoskelle.

Känninen ”vänkäri” tarttui matkailuauton rattiin huonolla menestyksellä Lammilla.

Poliisi sai maanantai-iltana 13. kesäkuuta ilmoituksen Lammilla tapahtuneesta matkailuauton ulosajosta.

Paikalla poliisipartiolle selvisi, että matkailuauto oli suistunut Lahden Valtatiellä vastaantulijoiden kaistan yli ojaan pysyen kuitenkin pyörillään. Auton matkustajana olleen miehen epäillään tarttuneen auton hallintalaitteisiin, minkä vuoksi auton kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan.

Matkustajana ollut mies puhalsi alkometriin selvästi rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Ajo-oikeudeton kuljettaja huumepäissään Tervakoskella – kuljettajalla hallussaan huumelääkkeitä ja autossa patruunoita.

Poliisipartio pysäytti Janakkalan Tervakoskella henkilöauton, jonka kuljettajaksi osoittautui hieman yli 20-vuotias kortiton mies. Miehelle suoritetun puhalluskokeen tulos jäi alle rangaistavuuden rajan, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Miehen hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä ja autosta lisäksi luvattomia ampuma-aseen patruunoita. Poliisi ei kerro tapahtuneelle kellonaikaa, eikä päivämäärää.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä lievästä ampuma-aserikoksesta. Auton matkustajana olleelta mieheltä löytyi vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta, minkä vuoksi häntä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta.

Lähteenä: Hämeen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Tavakseen kortitta ajeleva päihtynyt nainen yritti erehdyttää poliisia Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partio nappasi Hämeenlinnassa keskiviikkona 17. huhtikuuta illalla kuljettajan, jonka epäillään olleen päihtyneenä...

Ajokortiton mies ajeli huumepäissään Jokioistentiellä Forssassa

FORSSA Hämeen poliisin partio nappasi Forssan liikenteestä kuljettajan, jonka epäillään ajaneen henkilöautolla päihtyneenä Jokioistentiellä. Hämeen...

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä