Kattilahuoneessa syttynyt tulipalo pääsi leviämään omakotitalon seinä- ja kattorakenteisiin Virolahdella

Palo ehti edetä täyden palon vaiheeseen. Asukkaiden ansiokkaalla alkusammutuksella palon etenemistä saatiin kuitenkin hidastettua ja talo jäi onneksi asuttavaan kuntoon.

VIROLAHTI

Kurkelantiellä Virolahdella sammutettiin rakennuspaloa torstai-iltana 4. heinäkuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 22.31.

Kymenlaakson pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Antti Kosonen kertoo pelastuslaitoksen tiedotteessa, että omakotitalon kattilahuoneessa oli syttynyt tulipalo, joka pääsi leviämään seinä- ja kattorakenteisiin.

Kun pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö saapui kohteeseen, oli palo jo täyden palon vaiheessa. Palo saatiin nopeasti hallintaan pelastuslaitoksen savusukeltajien toimesta. Asukkaiden ansiokkaalla alkusammutuksella saatiin hidastettua palon etenemistä.

Rakennuksen välipohja ja seinät kärsivät palossa, mutta rakennus jäi onneksi asuttavaan kuntoon.

Sammutustyöt kestivät noin kaksi tuntia.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kaakkois-Suomen poliisi takavarikoi erittäin vaarallista huumausainetta Kouvolassa

KOUVOLA Kaakkois-Suomen poliisi takavarikoi toukokuun lopulla Kouvolasta suuren erän huumausainetabletteja. Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että rikosteknisen...

Kurkipoikasen jalassa havaittiin jotain ylimääräistä Valkealassa

KOUVOLA Uimarannantien tuntumassa Kouvolan Valkealassa yritettiin suorittaa tiistaina 2. heinäkuuta aamupäivällä eläinpelastusoperaatiota. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Haminassa jäi kiinni viikonloppuna kolme rattijuoppoa – Kotkassa yksi

HAMINA - KOTKA Kaakkois-Suomen poliisin partiot tapasivat eteläisen Kymenlaakson liikenteestä kuluneen viikonlopun aikana useamman kuljettajan,...

Tuoreimmat uutiset

Kahdessa turveaumassa paloi turvetuotantoalueella Seinäjoella

SEINÄJOKI Kalliosalontien tuntumassa Seinäjoella sammutettiin sunnuntaina 8. heinäkuuta iltayöstä syttynyttä turvetuotantoaluepaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Vanhassa pysäköintihallissa sytytettiin kodin irtaimistoa ilkivaltaisesti palamaan Espoon Matinkylässä

ESPOO Tiistilänkujalla Espoon Matinkylässä tehtiin sunnuntai-iltana 7. heinäkuuta ilkivaltaa tulipalon muodossa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...