sunnuntai, 1, lokakuu, 2023
spot_img

Kauhavalla kadonneen muistisairaan marjastajan aktiiviset etsinnät toistaiseksi keskeytetty

- MAINOS - ARTIKKELI JATKUU ALLA -
- MAINOS PÄÄTTYY -

ETELÄ-POHJANMAA

Marjastaja on ollut kateissa maanantaista lähtien. Etsinnät keskeytettiin tuloksettomina.

Pohjanmaan poliisilla sekä Vapepalla on ollut kadonneen henkilön etsintätehtävä Kauhavalla.

Kauhavalla kadonneen muistisairaan marjastajan aktiiviset etsinnät toistaiseksi keskeytetty 1
Pelkkikangas sijaitsee noin 20 kilometriä itään/kaakkoon päin Kauhavan keskustasta.

Muistisairas 67-vuotias nainen lähti maanantaina 1. elokuuta iltapäiväyhden aikaan marjastusretkelle Kauhavan Pelkkikankaalle, eikä häneen ole sen jälkeen saatu yhteyttä.

Maastoalueelle kadonneen henkilön etsinnät käynnistettiin maanantaina heti poliisille tulleen katoamisilmoituksen jälkeen, mutta torstaina 4. elokuuta poliisi kertoi keskeyttäneensä etsinnät tuloksettomina.

Ympärivuorokautiseen etsintään osallistui kadonneen henkilön omaisten ja useiden eri viranomaistoimijoiden lisäksi vapaaehtoinen pelastuspalvelu, jonka runsas osallistujamäärä oli merkittävässä roolissa etsintöjen toteuttamisessa.

Mikäli henkilön mahdollisesta olinpaikasta ilmenee lisätietoa, etsintöjä jatketaan välittömästi.

- MAINOS - ARTIKKELI JATKUU ALLA -

- MAINOS PÄÄTTYY -

Poliisi haluaa kiittää niin sidosryhmäviranomaisia, vapaaehtoista pelastuspalvelua kuin yksittäisiä kansalaisiakin etsintään osallistumisesta.

Asian tutkinta jatkuu kadonneen henkilön tutkintana.

Kadonneen tuntomerkit:

  • Tukeva.
  • Pituus 165 cm.
  • Harmaat hiukset.
  • Sinertävät housut.
  • Mukana sanko ja punainen noukintakone.
  • Päässä mahdollisesti hyttyssuoja.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdolliset havainnot puhelinnumeroon 0295 440 513.

- MAINOS - ARTIKKELI JATKUU ALLA -
- MAINOS PÄÄTTYY -

Lähteenä: Pohjanmaan poliisilaitos

- ARTIKKELI PÄÄTTYY -
- KIITOS ARTIKKELIN LUKEMISESTA-



Yhteistyössä




Intiimisheivaustuotteet netistä