Kemissä kiinni kaksi huumerattijuoppoa – Ylitorniolla tapahtui liikenneonnettomuus

Julkaistu

KEMI – YLITORNIO

Meri-Lapin ooliisilla on ollut rauhallinen jouluaatto, selviää Lapin poliisilaitoksen tiedotteesta. Kemissä poliisia oli työllistänyt kaksi huumerattijuoppoa ja Ylitorniolla liikenneonnettomuus.

Keski-ikäinen miesautoilija huumepäissään Kemissä.

Poliisipartio pysäytti jouluaattona iltapäivällä Hepolassa, Kemissä, henkilöauton ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettajaksi paljastui poliisin entuudestaan tuntema keski-ikäinen mies, joka oli silminnähden päihtynyt. Miehelle tehty puhalluskoe antoi tulokseksi 0 o/oo, mutta huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon.

Ylitorniolla oli kahden henkilöauton välinen kolari

Jouluaattona iltapäivällä oli kaksi henkilöautoa kolaroinut Raanujärventien ja Jalkosentien risteyksessä Ylitorniolla. Väistämisvelvollisuus tienristeyksessä liikennemerkin takaa oli tullut henkilöauto Raanujärventietä pitkin ajaneen henkilöauton eteen. Raanujärventietä pitkin ajanut henkilöauto oli törmännyt eteen tulleen auton matkustajan puolen eturenkaaseen ja auto oli mennyt kyljelleen ja pyörähtänyt katolleen ojaan. 

Ojaan menneen auton kuljettajana oli toiminut nuori mies, jolla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Hän puhalsi alkometriin nollatuloksen ja huumausainepikatesti antoi myös negatiivisen tuloksen. Mies kieltäytyi sairaalahoidosta ja hänellä ei näyttänyt olevan vakavempia vammoja. Mies kertoi, ettei hänellä ollut turvavyötä ajaessaan. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Liikennemerkin takaa eteen tulleen auton kuljettajana toimi vanhempi mies ja hänen kyydissään oli vanhempi nainen. Kumpikin heistä kieltäytyi myös sairaalahoidosta ja heillä ei näkynyt päällepäin olevia vammoja. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kemin Hepolassa kiinni toinenkin huumerattijuoppo.

Poliisipartio päätti pysäyttää Hepolassa, Kemissä, myöhemmin iltapäivällä vastaan ajaneen henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. Kuljettajana toimi poliisin entuudestaan tuntema nuori nainen. Nainen puhalsi alkometriin 0 o/oo, mutta huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille.

Naista epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lähteenä: Lapin poliisilaitos

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

34-vuotias mies raiskasi nukkuvan naisen Rovaniemellä – selvisi ehdollisella

ROVANIEMI Uhri oli nukkunut ilman alushousuja makuuhuoneessa, kun mies oli tullut hänen päälle alushousuitta. Mies...

Kaksi Metsähallituksen rakennusta tuhoutui tulipalossa Utsjoella vuonna 2017 – KRP aktivoi tutkinnan uudelleen

UTSJOKI Keskusrikospoliisi tiedottaa jatkavansa kevättalvella 2017 Metsähallituksen kiinteistöissä tapahtuneiden tahallisten tulipalojen tutkintaa. KRP:n mukaan Utsjoen...

Viheriälän entinen kotiseutumuseo tuhoutui tulipalossa Keminmaassa

KEMINMAA Keminmaassa Lautiosaaren alueella sammutettiin maanantaina 15. huhtikuuta rakennuspaloa. Lapin pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Tuoreimmat artikkelit

Akkujen lataaminen aiheutti tulipalon alun kerrostaloasunnon parvekkeella Järvenpään Pajalassa

JÄRVENPÄÄ Pelastuslaitos hälytettiin Järvenpään Pajalaan epäillyn rakennuspalon vuoksi tiistain vastaisena yönä 16. huhtikuuta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos...

Lahden viikonlopussa tapanäpistelijöitä – myös Sysmässä jäi kiinni näpistelijä

LAHTI - SYSMÄ Hämeen poliisin partiot saivat viikonlopun 12.–14. huhtikuuta aikana yhteensä kolme tehtävää näpistyksiin...

Lukuisat rattijuopot sekä kortittomat tapa-autoilijat pitivät poliisin kiireisenä Päijät-Hämeessä viikonloppuna

PÄIJÄT-HÄME Hämeen poliisin partioilla riitti työnsarkaa viikonlopun 12.–14. huhtikuuta aikana varsinkin Päijät-Hämeen liikenteessä. Poliisi sai...

Parivaljakon sunnuntaibrunssi muuttui petosepäilyksi Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisi tutkii epäiltyä petosta, josta epäillään kahta henkilöä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä