Keskikesän juhla on tilastoissa synkkä – poliisi valvoo juhannusliikennettä niin teillä, kuin vesilläkin Itä-Suomessa

Julkaistu

ITÄ-SUOMI

Itä-Suomen poliisi valvoo juhannusliikennettä, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Poliisi myös kertoo vähän tilastoja ja antaa ohjeita turvalliseen juhannuksenviettoon.

Liikenne voi moninkertaistua Itä-Suomen pääteillä torstaina, juhannuksen aatonaattona. Poliisi arvioi liikenteen olevan vilkkaimmillaan torstaina puolestapäivästä iltaan.

Paluuliikenteen huippu osuu todennäköisesti sunnuntai-iltapäivään. Paluuliikenne tulee olemaan kesälomien alkamisesta johtuen menoliikennettä hiljaisempaa. 

– Poliisi valvoo meno- ja paluuliikenteessä erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja turvavälejä, kertoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen liikennepoliisista.

Perinteisen nopeusvalvonnan rinnalla poliisi käyttää automaattista liikennevalvontaa. Kameroilla poliisi tukee perinteistä ajonopeuksien valvontaa. Nopeusvalvonnalta liikenevän ajan poliisi käyttää muun muassa ajotapavalvontaan sekä liikenteen sujuvuuden seurantaan. 

Kesä- ja heinäkuu ovat rattijuopumusten synkkää aikaa poliisin tilastoissa.

Juhannusliikenteessä rattijuoppojen määrä on lähes kolminkertainen alkutalven vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Useampana peräkkäisenä päivänä nautittu alkoholi saattaa vaikuttaa siten, ettei ajoon lähtevä kuljettaja välttämättä tiedosta omaa tilaansa, ja tapauskohtaisesti promilleja voi olla veressä vielä paljonkin. Myös vähäiset yöunet heikentävät ajokuntoa.

– Juhannusaattona ja juhannuspäivinä poliisi keskittää rattijuopumusvalvontaa esimerkiksi mökkiliikenteeseen. Jos omasta ajokunnosta on yhtään epävarmuutta, matkalle lähtöä kannattaa suosiolla siirtää siten, että välissä on kokonainen selvä päivä, neuvoo Pahkin.  

Poliisi valvoo juhannuksena myös vesiliikennettä.

Valvonnalla poliisi pyrkii ensisijaisesti vähentämään ruorijuopumuksia ja lisäämään pelastusliivien käyttöä. Vuosittain vesillä hukkuu Suomessa noin 100–150 henkeä. 

– Veneilyonnettomuuksissa lähes kaikki hukkuneet olisivat pelastuneet, mikäli olisivat käyttäneet pelastusliivejä ja olleet selvin päin. Toiveemme on, että tänä juhannuksena yksikään ei huku. Tämä on mahdollista, kun jokainen nauttii vesillä liikkumisesta turvallisesti ja selvinpäin, sekä pitää huolta itsestään ja läheisistään, Pahkin kertoo. 

Sääennusteet lupaavat kaunista ja lämmintä juhannussäätä lähes koko maahan. Se tarkoittaa vesillä poliisille enemmän töitä. Tehtävien määrä riippuu hyvin paljon säästä, sillä huonossa säässä veneilijöitä ei ole niin paljon liikkeellä ja tehtäviäkin on vähemmän. 

– Toisaalta huonolla kelillä ne vähäisetkin tehtävät ovat sitten vaativampia, Pahkin toteaa.

Poliisin vinkit juhannusta vesillä viettäville ovat samat kuin aina vesille lähdettäessä. 

– Liivit päälle ja korkki kiinni vesillä! Lisätään luetteloon vielä huolellisuus, varovaisuus ja muiden vesilläliikkujien huomioiminen. Vesikulkuneuvon päällikön velvollisuus on huolehtia kulkuneuvossa mukana olevien varusteista ja turvallisuudesta, Pahkin listaa.

Synkin päivä keskikesän juhlassa on perinteisesti perjantai.

Juhannusliikenteessä menehtyy ja loukkaantuu neljän päivän aikana ennätysmäärä ihmisiä vuodesta toiseen. Juhannusviikon perjantaina ylitetään lähes poikkeuksetta maan keskiarvo näissä luvuissa. Myös monet lauantaille tilastoidut onnettomuudet ovat todellisuudessa perjantai-illan saldoa. Jos onnettomuus on sattunut puolen yön jälkeen, se näkyy tilastoissa lauantain kohdalla. 

Pahkinin mukaan yksi luonnollinen syy juhannuksen synkkiin tilastoihin on suuri liikennemäärä. Myös muita selittäviä tekijöitä löytyy. Juhannuksen liikenteeseen liittyy runsas maalle lähtö ja lomien alkaminen. Tavallista suurempi osa liikenteestä on vapaa-ajan liikkumista tai liikkumista viihteen vuoksi. Ihmiset ajavat tavallista enemmän ja usein vieraissa paikoissa, mikä osaltaan vaikuttaa onnettomuusriskiin. 

Kesäkelin luoma turvallisuuden tunne voi olla petollista. Suuri osa juhannuksen aikaisista onnettomuuksista on seurausta ylinopeudesta tai liian suuresta tilannenopeudesta. Monissa onnettomuuksissa on mukana myös alkoholi. 

– Usein onnettomuusautoissa on mukana useampia ihmisiä, pääasiassa nuoria. Vaaraa lisäävät uhkarohkeat ohitukset ja alkoholijuomien käyttäjät. Pahimmat ylinopeudet ajetaan hiljaisina aamuyön tunteina. Kesällä liikenteessä on talviaikaan nähden enemmän kaiken tasoisia kuljettajia, Pahkin jatkaa. 

Poliisin neuvot juhannusliikenteeseen.
  • Malttia liikenteeseen! Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmän. Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, missä jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lopussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä. 
  • Riittävä etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee. Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta.
  • Kuljettajaksi on hyvä valita kokenein ja harkitsevin kuljettaja. 
  • Lastaa auto oikein. Sijoittele tavarat niin, etteivät ne pääse ajon aikana liikkeelle esimerkiksi äkkijarrutuksissa. Varmista, että kaikki auton kyydissä olevat käyttävät turvavöitä ajon aikana. 
  • Tarkista auton kunto ennen liikkeelle lähtöä. Tarkista renkaiden ilmanpaineet, ja että nestesäiliöt on täytetty tuulilasinpesunesteellä ja jäähdytysnesteellä. 
  • Säädä auton sisälämpötila sopivan viileäksi ajovireyden ja matkustusmukavuuden varmistamiseksi. 
  • Tiukkoja aikatauluja on turha laatia. Varaa aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen. 
  • Muista, että jokaisen tavoite on varma ja turvallinen perille pääsy.

Lähteenä: Itä-Suomen poliisilaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kahden ajo-oikeudettoman miehen epäillään autoilleen huumausaineen vaikutuksen alaisena Mikkelissä

MIKKELI Itä-Suomen poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueen poliisipartiota saivat keskiviikon 17. huhtikuuta aikana kiinni kaksi kuljettajaa,...

Mikkelissä murtauduttiin useaan eri kohteeseen – poliisi etsii harmaata farmariautoa, jonka takalasi on rikki

MIKKELI Itä-Suomen poliisi tutkii Mikkelissä tapahtuneita omaisuusrikoksia. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Mikkelissä Yrittäjänkadulla murtauduttiin tiistain...

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä