perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Keskusrikospoliisi julkaisi ohjeet rikoksen ilmoittamiseksi poliisille, kun henkilötietojasi on jaettu verkossa Vastaamon tietomurrosta johtuen tai olet vastaanottanut kiristyskirjeen

Näitä luetaan

OHJEISTUKSIA

Jos tietojasi on vuotanut nettiin tai olet saanut kiristysviestin Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurtoon liittyen, tee rikosilmoitus poliisille käyttäen sähköisiä palveluja. Jos sähköiseen ilmoitukseen ei ole mahdollisuutta, voit tehdä ilmoituksen myös asioimalla lähimmällä poliisilaitoksella aukioloaikojen puitteissa. Asiasta ei tule soittaa hätäkeskuksekseen.

Huomioithan, että rikosilmoituksen tekeminen ei ole tällä hetkellä edellytys tutkinnan jatkumiselle tietomurrosta johtuviin vahinkoihin, eikä ole siksi kiireellinen toimi. Poliisin sivustoilla on ollut hitautta suurista käyttäjämääristä johtuen, joten sähköisen ilmoituksen tekeminen ei ole välttämättä onnistunut. Jos et pääse tekemään ilmoitusta heti, voit tehdä sen myöhemminkin. Pääasia on, kunhan se tulee lopulta tehtyä. Ilmoituksessa on tärkeää keskittyä pyydettyjen tietojen toimittamiseen ja huolellisuuteen. Säilytä saamasi kiristysviesti sellaisenaan tutkintaa varten.

Muista mainita ainakin seuraavat asiat rikosilmoituksessa:

  • on erittäin tärkeää, että rikosilmoituksessa mainitaan sana ”Vastaamo”
  • kenelle mahdollinen kiristysviesti oli osoitettu
  • jos sinusta on vuotanut yksityisiä tietoja, missä se mahdollisesti on ollut nähtävillä (jos tiedossa)
  • mahdolliset lunnasvaatimukset ja toimitustapa tilinumeroineen
  • oletteko maksaneet tekijöille lunnaita, jos pyydetty

Poliisi muistuttaa, että lunnaita ei pidä maksaa, eikä se takaa henkilötietojen poistamista tai estä mahdollisia väärinkäytöksiä.

– Tapaus on uhreille erittäin valitettava ja haluamme korostaa, että uhrien ei pidä missään nimessä syyllistää itseään asianomaiseksi joutumisesta, painottaa rikosylikomisario Tero Muurman Keskusrikospoliisista.

Rikosilmoituksen tekeminen vaatii tunnistautumisen yksityishenkilöksi. Lomakepohja ohjaa tarvittavien tietojen täyttämisessä. Otsikossa mainittuihin rikoksiin soveltuu esimerkiksi Muut rikokset– tekopaikkana Internet -kohdat. Lomakkeelle annetut rikosnimikkeet tarkennetaan tutkinnan kuluessa ja kansalaisen ei tarvitse itse niitä osata nimetä. Tärkeintä on toimittaa poliisille kaikki saatava tieto huolellisesti täytettynä. Mahdolliset liitteet lisätään ilmoitukseen lisätiedot -välilehdelle.

Jos sinulla on muuta tietoa rikokseen liittyen, voit toimittaa sen poliisin nettivinkkiin. Muistathan, että nettivinkki ei ole kuitenkaan rikosilmoituskanava. Muistutamme myös, että vuodetun tiedon välittäminen, käsitteleminen ja tallentaminen täyttävät rikoksen tunnusmerkistön.

Linkki ohjeisiin, miten saat sähköisen rikosilmoituksen tehtyä.

Lähde: Poliisi

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä